
MTK on metsänomistajien valtakunnallinen edunvalvoja.
Metsänomistajien liitot hoitavat alueellista edunvalvontaa.
Metsänhoitoyhdistys on metsänomistajien yhteenliittymä, joka palvelee jäseniään käytännön metsänhoitoasioissa ja huolehtii metsänomistajien eduista paikallisella tasolla.
Suomen metsistä kaksi kolmannesta on yksityisten henkilöiden omistuksessa ja hoidossa.
Näille sivuille on koottu tietoa siitä, kuinka metsänomistajaksi tullaan, mitä omistamisen muotoja on ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia metsänomistajuus tuo mukanaan.
Suomessa on yli 440 000 metsätilaa ja niillä noin 920 000 metsänomistajaa. Keskimääräisen tilan koko on 24,4 hehtaaria. Yksityisten metsänomistajien osuus metsäalasta on 60 prosenttia ja puuston kasvusta 68 prosenttia.
Perhemetsänomistajat markkinoivat teollisuuden käyttämästä kotimaisesta puusta noin 80 prosenttia.
Metsät kasvavat nykyisin enemmän kuin niitä hyödynnetään. Suomalaiseen hyvään metsänhoitoon kuuluu, että aina metsän käsittelyn jälkeen puuston jatkuvasta kasvusta huolehditaan.
Monimuotoinen suomalainen perhemetsätalous turvaa metsien kestävän kehityksen sukupolvelta toiselle.
Yhä useampi metsänomistaja asuu metsänsä sijaintikunnan ulkopuolella. Etämetsänomistajia on nykyisin noin kolmannes metsänomistajista.
Tutkija Anna-Kaisa Rämö Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta on selvittänyt, keitä etämetsänomistajat ovat ja mitkä ovat heidän toiveensa ja tavoitteensa metsänomistuksessa. Etämetsänomistajan roolia valotetaan alla olevassa liitteessä.
Lisätietoa muualla Internetissä:
PTT:n tutkimuksia :