
Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan elämän koko kirjoa: lajien sisäistä perinnöllistä muuntelua, lajien runsautta ja niiden
elinympäristöjen monimuotoisuutta.
Metsät ovat sekä pinta-alaltaan että lajimäärältään Suomen luonnon merkittävin elinympäristö. Maamme eliölajeista noin puolet elää metsissä.
Perhemetsätaloudessa metsien monimuotoisuuden turvaaminen on osa käytännön metsänhoitoa.
1990-luvulta lähtien metsien monimuotoisuus on otettu entistä yksityiskohtaisemmin osaksi metsälainsäädäntöä sekä metsätalouden ympäristöohjeita ja suosituksia.
Perhemetsistä 95 % on sertifioitu. Sertifiointi todentaa myös metsäluonnon hyvän hoidon.
PEFC-metsäsertifiointi kertoo, että puuraaka-aine on peräisin hyvin hoidetuista metsistä. Hyvä metsänhoito on sesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää.