Paluu Suomeen ja kerrankin oikein kunnon talveen on onnistunut hyvin. Taakse on jäänyt maatalous- ja tulevaisuudessa entistä enemmän maaseutupolitiikan vaikuttamisen areena Brysselissä. Päivän agendat ovat vaihtuneet enemmän CAPin uudistuksesta oman tilan ja oppilaitoksen viljelysuunnitelmien laadintaan, siemenien ja kasvinsuojeluaineiden hankintaan ja kuntapolitiikan arkeen. Näyttää siltä että, nykysillä ohran hinnoilla kannattaa vakavasti harkita muita kasveja, ja hinta tuskin syksyllä kauhiasti nousee.

Ja mitä tulee maatalouspolitiikkaan, niin Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan suunta näyttää olevan entistä enemmän kohti maaseudun kehittämistä. Tuoko se sitten meille hyvää vai huonua, niin kaiken entisen kokemuksen perusteella vahva veikkaus on että tuskimpa mitään erikoisen hyvää. Jos ja kun näin tulee käymään, niin yhä vähemmän varmasti näkyy kotimaisia elintarvikkeita kuluttajan valittavana ruokatiskeissä…

Brysselin katettujen ja osin myös kapeiden katujen tunnelma on vaihtunut suomalaiseen metsään ja viikonloppumetsurin arkeen. Eroahdistus (menee nykyään sairaslomalapussa oletettavasti kohtaan harmitus) ei saanut valtaansa ja arki on alkanut rullaahan entisehen mallihin. Kuukauden jakso Eurooppalaisen maaseutupolitiikan ytimessä osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Uusia ihmisiä tuli tavattua paljon ja sosiaalinen pääoma karttui runsaasti. Myös tietämys vaikuttamisesta maatalouden päätöksentekoon lisääntyi matkan aikana paljon. Kokemusta ja siitä saatuja hyötyjä ei tilin käyttötilin saldon pienenemisestä huolimatta tuskin rahassa voi mitata.

Mitä muuta matkasta Brysseliin jäi sitten käteen? Nippu Visa-kuitteja ainakin, koska automaatit kieltäytyivät kysymästä kuttaperkkakortin käyttäjältä että haluatko tililtä vai luotolta. Kannuslainen Otto (nimeä ei vielä käännetty) kysyy kyllä ennen rahojen antoa tätä nykyä että ”teepet vai kreetit”. Tulipa myös kotimaassa huomattua että turhaan ei ameriikan murtehen tunnilla tullu istuttua koulusa.

Mielenkiintoista oli tavata parlamentin maatalousvaliokunnan istunnoissa myös maaseutunuorten edustajia eri maista kuulemassa maatalouspolitiikan ajankohtaisia asioita. Näitä maaseutunuoria oli aikaisemmin tullut tavattua Cejan seminaareissa. Turhaan ei MTK:n maaseutunuorten valiokunta toimi kansainvälisellä kentällä sillä kukapa tietää missä kukakin tämän päivän maaseutunuori toimii 20-30 vuoden kuluttua.

Joutsenlippu liehuu paikallisen osuuskauppakonsernin maitotiskillä entistä vähemmän. Ruotsalainen maito on saapunut luomaan sivistystä ja suuren maailman tuntua myös Keski-Pohjanmaalle, maitomaakuntaan josta löytyy myös suomen maitokaupunki Kokkola. Maitokaupunki ”kunniamaininta” johtuu tapahtuneista kuntaliitoksista, kun Kälviä ja Lohtaja liittyivät Kokkolaan.

”Parasta hankettahan” se tuommonen on, kun ansaitsee Suomen ykköskaupungin aseman. Harvoin vain on tullu nähtyä kuluttajaa vaatimassa halpaa ulkomaista broileria tai maitoa kauppoihin. Kuluttaja kuulemma vaatii, mutta aina esiintyy jonkin kauppaketjun johtaja tätä ”totuutta” julistamasa. Kotimainen ruoka tuo ja toisi leivän moneen pöytään.

Suomen liput sentään liehuivat itsenäisyyspäivänä ympäri Suomen. Päivään kuului itselläni perinteisesti esiintyminen oman puhallinorkesterin, Kannuksen Soittokunnan kanssa kaupunkini itsenäisyyspäivän juhlassa. Esiintymisasun nappien kiiltäessä kilpaa messinkitorvien kanssa ja Maamme-laulun kajahtaessa yleisön suusta, tuntuu se yhtä juhlalliselta vuosi vuodelta. Päivän uutisoinnista jäi vain mieleen, että oliko se päivän tärkein asia kenen kupissa oli lusikka kahvia juodessa. Liekö sitten päivän oleellisin asia…