Maaseutunuorten syysparlamentti kokoontui Jyväskylässä 7.-8.11. ja kokosi paikalle n. 100 maaseutunuorta ympäri Suomea. Syysparlamentin keskusteluissa tuli esille kotimainen ruoka ja sen saatavuus myös tulevaisuudessa. Ketä kiinnostaa tuottaa ruokaa laskevin tuottajahinnoin, kun kulut vain nousevat ja miten saamme nuoria kiinnostumaan alasta? Kyllä nyt pitäisi herätä, jos Suomessa kotimaista ruokaa aiotaan jatkossakin syödä.
EU:n maatalouden terveystarkastuskin toteutuessaan tuo tuskin mitään positiivista. Nyt on tehtävä kaikki kotimaisen elintarviketuotannon jatkumisen eteen.
Maaseutunuoret tekivät syysparlamentissa julkilausuman, jossa perättiin reilun kaupan perusajatuksia myös kotimaiseen elintarviketuotantoon. Suomessakin ruokaa tuotetaan pääasiassa perheviljelmillä ja riittävän korvauksen saaminen tuotantokustannusten kattamiseksi, palkasta puhumattakaan, on työn ja tuskan takana Suomessakin.
Itse viljanviljelijänä olen seurannut viljamarkkinoita ja nyt ollaan hintoja hilaamassa koko ajan alaspäin muun maailman mukana nopeaan tahtiin. Eipä ollut sama tilanne silloin, kun hinnat olivat muualla korkeat ja meillä alhaiset. Silloin ei ollut mitään kiirettä nostaa tuottajalle maksettavaa hintaa, vaikka sitä kuin perättiin. Ei tämä kauppatilanne oikein innosta myymään viljaa näillä ohran hinnoilla.
Kilpailutus ja ulkoistaminen tuntuu olevan päivän trendi edelleen. Oman jokilaaksoni paikallislehdessä tuli esille, että oma kaupunkimme tarjoaa koulussa lapsille tanskalaista voita. Erityisen joutavaksi asian tekee se, että alueemme on yksi maitovaltaisimmista alueista Suomessa ja naapurikunnassakin on kaksi maitoa jalostavaa yritystä. Tästä asiasta kysyin kokouksessa ja minulle vastattiin, että se kilpailutus on syy tällaisiin asioihin. Lisäksi huomautettiin, että samahan se että vaikka kiinalaisia elintarvikkeita tarjoaisi. Olemme kyllä saaneet huomata mediasta, että kiinalainen maito ei oikein kovassa kurssissa ole viime aikoina ollut.
Paikallinen alueen osuuskauppa kunnostautui myös isäinpäivän alla mainostamalla lehdessä elintarvikkeita tarjoushintaan. Ikävä kyllä lähes kaikkien tuotteiden alla luki, että alkuperämaa esim. Tanska tai jokin muu maa, kaukana Suomesta. Kyllä siinä kauppa vie kuluttajaa taas kuin litran mittaa. Joko kohta olisi aika kiinnittää huomiota muuhunkin kuin halpaan hintaan.
Mitä jos kaupoissa myytäisiin näyttävin kampanjoin kotimaisia, turvallisia ja laadukkaita elintarvikkeita? Olisiko kaupankin aika herätä, kotimaisuus on mahdollisuus eikä uhka kaupalle. Aina ei kannata ostaa vaikka halavalla saa, kuten Sulo Vilen, muitakin valintakriteerejä voisivat kaupan sisäänostajat käyttää valitessaan elintarvikkeita ketjunsa valikoimiin.
Viime kirjoituksessa mainitsemani "puupula" jatkuu, eli siellä ne puut odottaa laanissa parempia aikoja.
Kyllä kotimaisilla viljanostajilla on nyt imagon nostatus kampanja meneillään, vai mistä johtunee Raision perushinta vehnälle 170 e/tn. Saman laatuisesta vehnästä (valk. 12, Fz 200 jne.) maksetaan Euroopan pörsseissä 124 e/tn.
[25.01.2009 17:53]
Taas oli kovasti asiaa Jarin blogissa. Olin myös syysparlamentissa, siellä oli mukava meininki ja varsinkin julkilausuman esittelijä esiintyi jämäkästi. Terveiset viljelijöiden rahan loppumisesta menivät suoraa ministeri Pekkariselle. Toivottavasti näemme pian tuloksia.
[27.11.2008 20:36]
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

