Vuosikin sitten vaihtui taas kerran, tosin tinat jäi valamatta, mutta ehkäpä seuraavan kerran, kun vuosi vaihtuu, tulee tinojakin taas valettua. Viime kesän jäljiltä siihen on kyllä paremmat mahdollisuudet, kun ämpärillinen naakanpesiä (oksia, multaa ja muuta törkyä) tuli poistettua hormista ja uusi piippu muurattua.

Lämpimästi (uskomattoman kuumaa hommaa kantaa tiiliä heinäkuussa katolle) voi kyllä suositella verkon asentamista piippuun hyvissä ajoin, säästyy monelta murheelta ja takan käyttökin onnistuu paremmin.

Uusi vuosi toi tullessaan myös muutoksia omaan elämään, kun sain ”eläkepaperit” MTK:n nuorten valiokunnasta. Kaksivuotinen kausi maaseutunuorten valiokunnassa ja sen puheenjohtajana on takana. Kausi tarjosi erittäin mielenkiintoisen näköalapaikan MTK:n toimintaan niin järjestön sisällä kuin politiikkaan ja yhteistyökumppaneihinkin päin.

Joskus ”listalla” oli vaikeitakin asioita, mutta ne kuuluvat homman luonteeseen. Toivottavasti myös tulevaisuudessa nuorilla on mahdollisuus osallistua järjestötyöhön, kasvavat tilakoot kun vaativat entistä enemmän johtajuutta ja aikaa tilan hoitoon.

Hyvää vastapainoa arjelle on tarjonnut musiikki ja koiran kanssa jänisten takaa-ajo - yleensä koira ajaa eikä itse tarvitse. Sunnuntaina vain sattui koiralle ikävä tapaus, kun ilmeisesti jäinen oksa tai mikä mahtoi ollakaan, viilsi rintaa auki. Kaverini kyllä arveli, että oiskos se jänis itsepuolustukseksi puukolla viiltänyt, mutta epäillä sopii. Aiheuttipa sen sitten mikä tahansa, niin alueemme päivystävä kunnaneläinlääkäri pääsi ompelemaan koiraa kasaan. Nyt sitä sitten liikutaan koppa päässä, ei ole häävi homma jos itselle kohalle pistäisi.

Puhallinmusiikkia niin kuin tuota koiraharrastustakin on tullut harrasteltua useita vuosia. Orkesterimme ikäjakauma oli yhdessä välissä kohtuullisen laaja, nuorimmat n. 10 vuotta ja vanhin lähemmäs 80 vuoden ikäinen. Ikäero ei ole haitannut, sukupolvien välistä kuilua ei ole näkynyt koskaan. Joku sanoikin, että niin kauan voi soittaa, kun äänen puhaltimesta saa ja osaa harjoituksista kotia. Taitaa se puhaltaminen olla toiseksi parasta hommaa mitä huulilla voi tehdä.

Muutenkin kaikkia joutavaa on sattunut näin alkuvuodesta. Toissa lauantaina moottorisahan ulkoilutus sai kyllä tympiän lopun. Illan hämärtyessä ja viimeisten auringon säteiden alkaessa kadota taivaanrannan taa, tuli vielä ”hyvä idea”, että jos vielä tuon yhden tukin tuosta kaataisi. Ei laanihin kyllä mahdu, kun ne entisetkin puut ottaa, että koska se puupula oikein alkaa.

No kumminkin, tuli vielä tempastua saha käyntiin, vaikka hämärä vaivas, ettei tahtonut kovin monta metriä ylöspäin nähdä runkoa. Kaatosahaushan kävi kyllä kuin oppikirjassa, mutta rungon painopisteen arviointi oli pahasti pois oikiasta, kun se pimeä ilta tuli.

Kallistuhan se runko väärälle päin ja saha laipasta kiinni välihin. Tympäsi oikein kunnolla, että kaikille sitä saha annetaankin. Onneksi auton varusteisiin (tuorallakin oli aina reessä kun puita ajo) kuuluu kirves, että sai sen verran lyötyä, että mänty nytkähti nurin ja sai sahan kotiin. Sielähän se karsimaton runko odotti, kun seuraavan kerran metsään meni.