Etelä-Suomen tuottajaliitot (ja vahvistukset keskusliitosta) tapasivat juuri ennen hiihtolomia Huittisten kokouksessa valitun työryhmän. Odotin tilaisuutta, sillä halusin kuulla meihin kohdistuvat odotukset ja vaatimukset sekä halusin myös nähdä tuleeko maatalouspolitiikan realismi esiin millään tavoin. Minua on ottanut aivoon se, että MTK:n piikkiin laitetaan asioita, joille emme voi mitään. Huittisten kokousta seurannut Alma Median toimittaja Anneli Kallioniemi kirjoitti kokousuutisoinnin yhteydessä kommentin, että pohjoinen tuki pitäisi ulottaa koko Suomeen. Tähän loistavaan ajatukseen on helppo yhtyä. Se ei vaadi kuin kaikkien EU-jäsenmaiden parlamenttien yksimielisen päätöksen. Niin helppoa se on.

Kokouksesta on kuulunut erilaisia jälkimaininkeja, joissa tuottajaliittoja on syytetty siitä, että emme välitä eteläisen tuottajan asemasta, vaan olimme huolissamme enemmänkin omasta asemastamme. Tämä ei pidä paikkaansa. Sen verran konkareita taisimme tuottajaliittojen edustajina kaikki olla, ettemme perusasiaa huomanneet erikseen korostaa. Se kun on itsestäänselvyys. MTK ja tuottajaliitot ovat olemassa vain yhdestä syystä ja sen jokainen tietää. Meidän onnistumisesta ja teemmekö oikeita asioita - voidaan olla monta mieltä, mutta perusasiaa on turha yrittää vääristellä.

Todettakoon se nyt tässä: Jokaisella tuottajaliitolla, niin luottamus- kuin toimihenkilöillä, on tasan varmasti huoli siitä, miten Etelä-Suomen tuottajien käy. Erityinen myllerrys on kotieläinsektorilla ja se vaatii toimia.

Huittisten kokouksen edustajien päätoiveet tiivistetysti olivat: Etelä-Suomeen on luotava tuotantosektorikohtainen edunvalvonta, yksimahaissektorin tuki- ja tuotantomenneisyys on selvitettävä palkattavan sektoriasiamiehen toimesta ja samalla tulee antaa myös arvio tulevaisuuden tuista ja tuottajahinnoista. Kolmantena päävaatimuksena oli järjestödemokratian uudistaminen sellaiseksi, että postivaalit olisivat mahdollisia mhy-valtuustovaalien tapaan. Nykyinen kun heidän mukaan koetaan sellaiseksi, ettei valintoihin voi vaikuttaa.
Kokouksen muistio on kaikkien MTK:n jäsenten nähtävänä jäsenverkko Repussa:

Huittisten-Forssan kokouksien jälkilöylyt 

Seuraavat kommentit edustavat vain omia ajatuksiani. Ne eivät ole MTK-Pirkanmaan kantaa asiaan saati sitten laajemman kokonaisuuden.

Postivaalit ja erilaiset valtuustot ovat loistava mahdollisuus etäännyttää kenttä päätöksenteosta. Minusta se ei ole meidän tie. Liiton kokousedustajaksi ei ole mahdotonta päästä – loppu on sitten itsestä kiinni. Lisäksi liittojen kokoukset ovat avoimia, joissa puheoikeutta läsnäolijalta ei ole koskaan rajoitettu. MTK:n valtuuskuntaan on rima korkeammalla, mutta ei mitenkään mahdoton. Sama koskee MTK:n johtokuntaakin. Se on sanottava, että kovin, kovin vanhoillisia niin valinnoissamme kuin ajatuksissamme olemme. Demokratia kuitenkin toimii.

Se miten MTK:n tulisi mielestäni organisoitua - on seuraavan blogini aihe. Oli tulevaisuuden malli mikä tahansa, on meidän lisättävä päätöksenteon avoimuutta. Siitä kirjoitin Avoin foorumi -nimisessä blogissa. Meidän tuottajaliittojen on elettävä ajassa mukana ja lisättävä jäsenistön tietoisuutta asioista.

Kun tieto asioista lisääntyy – lisääntyy myös tuska. Olen erittäin skeptinen yksimahaisten parantuvaan tukitilanteeseen. Onnistunutkaan LFA-tuen katon poistuminen ei ratkaise ongelmia. Tosiasioiden tunnustaminen ei myöskään tarkoita luovuttamista.

Markkinahinta on se oleellisin juttu jatkossa. Kun se on näin - ei ole kovin mielekästä yrittää rakentaa sektorikohtaista edunvalvontaa kovin vahvaan riippuvuuteen teollisuuden kanssa. Eturistiriita on ilmeinen.

Jos Etelä-Suomen sektorikohtaisen tukiedunvalvonnan tehtävä on pohjoisen tuen laskeminen – ei siinäkään kovin paljon mieltä ole.

Todettakoon tähän heti perään: EN HYVÄKSY tukieroja, enkä sitä, että tuotanto siirtyy alueelta toiselle tuen mukaan.

Etelä-Suomen yksimahaistuottajat ovat oikeassa siinä, että samoilla markkinoilla ei tukiero voi olla kovin suuri, tapahtuuhan tuotanto ”katon alla”. Muistaa kuitenkin pitää, että tuen pitää perustua samaan logiikkaan niin Etelä-Suomi–Pohjois-Suomi kuin Suomi–Tanska-sektorillakin.

Ihan yhtä oikealla asialla ovat pohjoisen tuottajat, jotka pitävät omista tuista kynsin ja hampain kiinni.

Minun pelkoni on, että olemme menossa täyttä vauhtia sellaiseen taloudelliseen maailmaan, jossa valtiontaloudellisista syistä maatalouden tuet ovat erittäin kriittisen tarkastelun kohteena. Herkimpiä leikkauksille ovat silloin ne tuet, joiden tukiero tms. ei ole yleisen oikeuskäsityksen mukainen. Järjestönä me olemme velvollisia kertomaan tämän jäsenillemme - samalla meillä on velvollisuus yrittää kaikkemme ettei niin käy. Helppoa ei tule olemaan kenelläkään tässä prosessissa. Se on varma.

Jos joudumme leikkauslistojen maailmaan - järjestön sisäinen soppa kiehuu heti yli. Tasataanko tukieroa kohdistamalla leikkauksia jonkin alueen tai tuotantosuunnan tukeen, kun komissio on sitä jo toisaalla leikannut. Siitä se sitten taas lähtee....

Kun olen kritisoinut julkisesti tukijärjestelmän oikeudenmukaisuutta tai paremminkin sen puutetta, olen saanut ansiotonta arvonnousua (tai -laskua, riippuu tukialuenäkökulmasta) suhteessa muihin eteläisten tuottajaliittojen avainhenkilöihin. Joskus kuulee erityisesti liittojen luottamusjohtoa syytettävän siitä, etteivät ole tuoneet etelän tuottajien asiaa riittävästi esiin. Voin vakuuttaa, että ovat – osaa on haukuttu jopa maanpettureiksi. Joka ainakin itselleni on solvauksista pahimpia.

Paasikiveä vapaasti lainaten: ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. Juho Kustin ajatuksen yhdistäminen etujärjestötoimintaan ei aina näytä oikealta toiminnalta, mutta on välttämätöntä. Kiihkeimpien on syytä tajuta tämä.