Meidän perheessä ei juuri maatalouspolitiikkaa puhuta – varsinkaan ruokapöydässä. Eräänä sunnuntaiaamuna siihen kuitenkin ajauduttiin. Syynä oli juuri tunkiolle lentänyt aamiaispekoni, aikaisemmin hyväksi havaittu kotimainen tuotemerkki. Nyt valmistus oli ulkomaille rationalisoitu, mutta vanhasta muistista ostoskoriin ajautunut. Pois oli entinen rapeus, lisämausteena eltaantunut haju, jota sitten saatiin ulos tuuletella.

Muisteltiin kesän grillikautta. Monet kerrat suunnitelmat lihansyönnistä vaihtuivat sinänsä maukkaan makkaran popsimiseen. Lähikaupassa kun oli tarjolla sianlihaa Saksasta tai mistä lie tuotuna, toki kotimaisella brändillä varustettuna.

Nykyajan kuluttaja tarvitsee valinnanvaraa. Sitä suuremmissa marketeissa toki on. Ostopäätös tehdään kuitenkin nopeasti, joten pakkauksesta tulisi selvästi käydä ilmi se, mitä sisältö oikein on. Kuluttaja suosii kotimaista; siispä pientä hämäystä peliin. Lihan alkuperämaata harva jaksaa selvittää, kun paketissa on tutun kotimaisen valmistajan nimi.

Samaan tapaan kerran pakastettu ja sulatettu liha muuttuu tuoreeksi. Homma hoidetaan ja makuvirheet peitetään tuhdilla marinadilla. Kuluttaja halvasta hinnasta innostuneena ostaa vielä reilusti varastoon ja uudelleen pakastettavaksi. Tässä tarvitaan laki pakollisesta merkinnästä.

Pakastettua tuontilihaa on ollut runsaasti tarjolla, kun EU:n tukemia varastoja on purettu ”kilpailukykyiseen” hintaan. Tähän mahdollisuuteen suomalainen kauppa on tarttunut kuin hukkuva oljenkorteen. Samalla poljettiin suohon lihateollisuutemme orastava toivo hinnankorotuksista. Ja tuottajalle jäi sitten vain se kuuluisa työn ilo.

Tässä tehtiin yksi silmänkääntötemppu lisää. Taisi mennä aika lailla emakkoa suomalaissuihin porsaan fileenä.

Vastaavaa peliä on broilerin kohdalla. Naudanlihalla hinnaltaan huokeaa tuontikilpailua ei juuri nykyisellään ole, mutta keinot hintojen kurissa pitämiseen on löydetty sielläkin. Lihantuottajien kannattavuus putoaa tänä vuonna nollille. Mistä löytyy motivaatio jatkaa laadun tuottamista? Se kun näet maksaa.

Tästä on kuitenkin vain jatkettava eteenpäin kunnianhimoisin tavoittein. Kotimaiselle ruualle saadaan lisäarvoa, kun ruokaketjun osapuolet saadaan aidosti puhaltamaan yhteen hiileen. Kaikki osapuolet, myös kuluttajat, voivat hyötyä. Nyt tarvitaan uudet pelisäännöt ja avoimuutta markkinoiden hinnanmuodostukseen. Maan hallitus ja tuottajajärjestöt ovat toimineet ladun avaajina.

Kaiken perustana on suomalainen raaka-aine. Tähän lisätään aimo annos uutta innovatiivisuutta ja markkinamekanismien toimintaa. Kaupan tuoma lisäarvo on kuluttajatiedon hallinta. Kaupan on kuitenkin tässä vaiheessa mietittävä, kuinka sitoutunut se on yhteiseen hankkeeseen. Puolivaloin tai ketunhäntä kainalossa on turha tulla mukaan.