MTK

Toimintopainikkeet

Facebook Twitter My Space Delicious Sähköposti

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

MTK-päätason navigaatio

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Äestämisen sietämätön keveys
21.5.2010 Anne Rauhamäki

- ”Voi miten ihanaa, mäkin haluaisin joskus kokeilla. Se ois niin terapeuttista!” hihkaisi puhelimessa mainostoimistossa työskentelevä tuttavani, kun vastasin pitäväni vapaapäivää toimistotöistä ja muokkaavani peltoa.

Terapeuttisesta en tiedä, mutta pistihän tuo miettimään. Peltotöistä juuri äestäminen on minunkin mielestäni hauskinta. Siinä on tiettyä vapauden meininkiä: ei tarvitse ajaa niin pilkulleen oikeaan kohtaan kuin kylväessä tai kyntäessä, riittää että vähän sinnepäin. Se kertoo jotain minun asenteestani.. Ja näkeehän siinä kättensä jäljen, jos muu työ on pääosin paperia ja puhetta.

Siinä missä keskimääräisenä työpäivänä jokainen älyllinen ajatus katkeaa puhelimen pirinään, äestäminen on aivoille palauttavaa kestävyysurheilua. Siinä voi pitkälle saralle traktorin kääntäessään todellakin antaa ajatusten lentää ja harmaimmatkin aivosolut ehtivät aktivoitua.

Puuduttavaa, toteavat toiset traktorilla ajosta. (Varsinkin ne, jotka tekevät sitä päätyökseen.) Mutta minun mielestäni samalla tavalla vapauttavaa ja rentouttavaa kuin maratonjuoksu. Ei sekään sovi kaikille. Minulle sopii. ”Mitä pitempi matka, sitä tyhmempi jätkä” pitää kai sittenkin paikkansa…

Pari kevättä sitten otin urakakseni 8 hehtaarin taimikon perkauksen. Ihan vaan mielenrauhan vuoksi. Silloin, juuri ensimmäisen lapseni synnyttäneenä, en haaveillut vielä maratoneista tai seikkailukisoista. Mutta odotin kuin kuuta nousevaa, että tulisi viikonloppu ja pääsisin taas viideksi tunniksi yksin ajatusteni kanssa sinne taimikkoon.

Myönnetään, ehkä olin silloin enemmänkin jonkinlaisen terapian tarpeessa. Mutta veikkaan, että huomattavasti halvemmaksi tuli purkaa ahdistustaan siellä pusikossa kuin jossain ammattiauttajan penkillä.

Työkaverini, äärimmäisen tehokas mies, kertoi muun elämän ohella tehostaneensa myös urheiluharrastamistaan. Jos tekee lenkin täysillä, niin kunto nousee lyhyelläkin treenillä. Mutta ehtivätkö siinä aivot mukaan? Haihtuvatko huolet ja ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, verenmaku suussa? Epäilen. Terve sielu ja ruumis vaativat sekä spurtteja että pitkäkestoista harjoittelua. Vaihtelu virkistää.

Työnantajankin luulisi olevan tyytyväinen. Viikonlopun äestettyäni olen kuin toinen ihminen: selkä ja niska jumissa, ihohuokoset tukossa, kynnenaluset täynnä rasvaa ja hirveä nestehukka, mutta pursuan taas uusia ideoita ja tarmoa. Se työryhmämuistiokin tuli tehtyä.

Oletan tämän olevan yleisempikin ilmiö. Joten äestämisen tai metsätöiden kansantaloudelliset vaikutuksethan olisivat itse asiassa merkittävät: Pakollisilla kansallisilla äestyspäivillä voisi varmasti lisätä asiantuntijatyön tuottavuutta usealla prosentilla vuosittain! Ideaani saa vapaasti käyttää, vaikkapa seuraavaa hallitusohjelmaa laadittaessa.

Harmi, että äestämistä on tarjolla vain muutamana päivänä vuodessa ja se taimikkokin on jo saatu kuntoon. Loppuaika minun täytyy sitten lepuuttaa aivojani sillä muulla kestävyystoiminnalla. Eli juosta niitä maratoneja tai pyöräillä. Mutta siinä ei kyllä niin helposti näe ”kättensä jälkeä.” Tai no, onhan se jotain jälkeä se penikkatauti sääressä ja avohaava kyynerpäässäkin…

Kun se äestäminen tuntuu niin mukavalta, jonkin lohkon voisi jättää avokesannoksi. Sitä olisi hyvä käydä mylläämässä pari kertaa viikossa. Tästä pellonkäyttömuodosta tosin EU-herrat ei taida tykätä, mutta ainakin rikkaruohot ja juolavehnä tulee pidettyä kurissa. Ja vieläpä ihan luomukeinoin, ilman mitään myrkkyjä. Että siitä vaan Anne äes perään ja pellolle pöllyytämään.

Kelo Honkapuu
[31.05.2010 18:29]
 
Kommentoi blogia
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.
(Voit käyttää omaa nimeä tai nimimerkkiä)

(ei tule näkyviin)

* merkityt kentät ovat pakollisia


Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Anne Rauhamäki

Anne Rauhamäki

Olen kolmekymppinen MTK:n toimihenkilö, joka tilapäisessä mielenhäiriössä päätti vastata esi-isiensä kutsuun ja ottaa sukutilan vastaan.

 

Keskikokoinen päijäthämäläinen tila ei perhettä elätä, mutta sopinee mainiosti harrastukseksi ja elämän sisällöksi kahden työssäkäyvän hengen yksilapsiselle perheelle.

 

Sukupolvenvaihdos, maallemuutto 15 kaupunkilaisvuoden jälkeen, maanviljelyn ja käytännön metsänhoidon opetteleminen, tilakeskuksen remontointi, byrokratian käsittämättömät syöverit ja tämän kaiken yhdistäminen päivätyöhön yli 100 kilometrin päässä sekä yltiöpäisiin urheilu-harrastuksiin ja perhe-elämään riittänevät selitykseksi, miksi haluan jakaa tämän kanssanne. Opiksi ja ojennukseksi.

 

Joskus kesällä 2011 osannen sanoa, voiko paluumuuttoa suositella yhtään kellekään.

Muut blogit

Alatunniste