Maatilan pyörittämiseen liittyy uskomattoman paljon sellaista hiljaista tietoa, jota ei opi millään kursseilla, kirjoista saati edes seuraamalla vierestä. Kun on tässä kohta vuoden päivät kulkenut isänsä perässä ja yrittänyt imeä kaiken mahdollisen ymmärryksen ja toimintamallit, ei voi kuin hämmästellä sitä kokonaista maailmankaikkeutta ammattitaitoa, joka on hiljalleen avautumassa..

Juuri kun on kokenut tuuletuksen arvoisen riemunhetken kun vihdoinkin tajusi, mihin suuntaan ja millä logiikalla niitä traktorin vipuja pitää käännellä että saa äkeen pystyyn ja takaisin levälleen, isketään vasten kasvoja jollain ruuvikuljettimen oikeaoppisella virittämisellä siilonpohjaan tai lajittelijan virtakytkimen ”puoliväliasennolla”…

Puhumattakin on moni asia selvä ja selvinnyt. Mutta ei aina. Hämäläinen menetelmä hiljaisen tiedon esilletuomiseen on monimutkainen ja äärimmäisen tehokas: Tehdään hommia, mutistaan, murahdellaan, ollaan näyttävinään, puhutaan kysyttäessä sekavia, kyseenalaistetaan kysyjän älynlahjat (ja geenit, siltä osin kun ne eivät ole omia) ja haukutaan varmuuden vuoksi. Ei kovin kannustavaa.

Hiljainen tieto pitää kuitenkin saada puserrettua ulos vuosikymmenten työmuistin uumenista. Vaikeita on perustelujen saaminen sille, miksi aina on tehty noin. Siksi kun on. Onko se järkevintä/tehokkainta/taloudellisinta? Totta kai, hemmettiäkö siinä kyselet. Vaikka ei koskaan ole selvitettykään. Ja miksi sitä nyt selvittämäänkään, itsestään selvää asiaa.

Moni asia on vaan muotoutunut sellaiseksi kuin mitä on. Onhan se ymmärrettävästi kiusallista ja suorastaan raivostuttavaa kun joku (olkoonkin tuotantopanosten nykyinen omistaja) tulee kyselemään ja vaatimaan perusteluja. Miksi pitää äestää ja kylvää juuri tuossa järjestyksessä ja tuohon suuntaan? Miksi apulantakärry ajetaan noin ja kylvökone täytetään tuolleen, miksei toisin päin? Miksi polttopuut otetaan tuosta pinosta eikä siitä lähemmästä? Miksi sopimus tuon firman kanssa eikä tuon?

No tuo kaikki vielä menettelee. Ja pysyyhän keskustelu ja verenpaine yllä. Mutta pikkuhiljaa uuden isäntäparin oppiessa ja etsiessä omia ratkaisujaan ongelmiin saatetaan ajautua sangen mielenkiintoisiin tilanteisiin. Kuten nyt meillä eilispäivänä painepesuriepisodiin, joka tavallaan antoi sysäyksen myös tälle blogille:

Traktorin pesun yhteydessä oli käynyt ilmi, että painepesurin letku vuotaa. Nuori isäntä sitten iltasella tarttui tuumasta toimeen ja istua vähersi pari tuntia pihanurmikolla ja sai kuin saikin, läpimärkänä ja kuraisena mutta onnellisena, liitoksen korjattua. Seuraavana iltana oli kutsutta vanhaisäntäpari rantasaunalle. Siinä saunan jälkeen grillaillessa vanhaisäntä sitten sivulauseessa totesi, että tulipa korjattua se pesurikin tänään, sahasin siitä jonkun puolivillaisen viritelmän pois ja vaihdoin uuden…

No. Päätimme sitten isomman riehumisen laannuttua, että tästedes muistetaan pyytää apua, jos sellaista tarvitaan ja myös kertoa, kun sitä ei enää tarvita.