Aika apokalyptisissä tunnelmissa meni tämä ensimmäisen satokautemme loppuhuipennus. Toisaalta, kivempi on harjoitella puintia kun ei ole pelkoa että tuhoaa hyvän sadon omalla tunaroinnillaan.

Mutta ei minun nyt sääilmiöitä pitänyt taivastelemani. Vaan ihan inhimillisiä ilmiöitä.

Toimistolle soitti loppukesästä toimittaja, joka halusi haastatella sellaista maalla-asujaa, joka ei muuttaisi kaupunkiin mistään hinnasta kun maalla on niiiin mukavaa ja ihanaa. Halusi hakea vastakkainasettelua ja hänellä oli stereotypiat valmiiksi mielessään: Että kaikki maaseudulla asuvat asuvat siellä sen takia, että ihmiset (hän käytti esimerkkinä bussinkuljettajaa!) tervehtivät toisiaan.

Olin jo nauramaisillani, että kuules nyt, ei oikealla maaseudulla todellakaan bussikuskit mitään tervehdi kun ei siellä ole minkäänlainen bussi kulkenut vuosikausiin. Mutta sain nielaistua sarkasmini (kerrankin) ja lupasin tehdä voitavani.

En minä ole sitä mieltä, että maalla on ihanaa ja kaikki paljon paremmin kuin kaupungissa. Moni asia on ihan yhtä huonosti, mutta paljon kauempana tai muuten hankalampaa.

Minä en tajua sellaista yksinkertaisuuden glooriointia, että ”ei oo ollu sähköä, lämpöä eikä juoksevaa vettä vuosikausiin, mutta täällä on niin ihanan kiireetöntä”. Ei kai maaseutuasuminen nyt tarkoita siirtymistä ajassa parisataa vuotta taaksepäin jonnekin utooppiseen lastenkirjamaailmaan?

Ja kuka muka oikeasti uskoo, että jos koko ajan on pidettävä tulta parissa uunissa, remontoitava taloa, haettava ruoka metsästä ja kannettava ynnä vinssattava käyttövesi kaivosta, niin ei muka olisi kiire? Varmaan joku, joka ei ole moista koskaan kokeillut.

Mutta mistä minä sitten maalla asumisessa pidän?

Minä en yhtään pidä yksityisautoilusta. Mutta minkäs teet kun juna tai bussi eivät tuo perille asti. Eikä fillarilla ole herkkua polkea 50 kilometriä päivässä tietokonelaukku ja vaihtovaatteet selässä.

Minä pidän hiljaisuudesta, mutta en siitä että yhteydet ulkomaailmaan ovat päiväkausia poikki joka ikisen tuulenpuuskan jälkeen.

Minä pidän siitä, että voi käydä omassa rannassa aamu-uinnilla ennen töihin lähtöä mutta en siitä, että työmatkani kestävät puolitoista tuntia suuntaansa.

Minä pidän siitä, että omalla pihalla voi touhuta mitä haluaa mutta en siitä, että aina kun jokin asia menee rikki tai puuttuu (mitä ainakin meidän perheessä käy liki joka päivä), sen hakemiseen kaupungista menee tuntikausia.

Enkä minä muuttanut maalle siksi että siellä olisi jotenkin yhteisöllisempää. Eihän siellä mitään ihmisiä näe, kun lähinaapuri asuu kahden kilometrin päässä ja liki kaikki käyvät kaupungissa töissä ja pysyvät illat kotonaan. Hiljainen on kylätie. Metsästysseuran sähköpostilista on toistaiseksi ollut ainoa linkkini kylän tapahtumiin. Täytyy varmaan liittyä myös urheiluseuraan, jotta pääsee osalliseksi kaikesta maaseudun yhteisöllisyyden ihanuudesta. Toistaiseksi olen nauttinut vaan omasta rauhasta.