Kaukana pohjoisessa asuu kansa nimeltä hölmöläiset. Aikansa he kantoivat säkillä valoa taloon, jäähdyttivät saunaa kaatamalla kylmää vettä kiukaalle. Eräänä päivänä hölmöläiset päättivät lähteä Durbaniin kertomaan suomalaisesta metsästä ja ilmastonmuutoksesta.
Hölmöläisten mielestä ilmastonmuutos on vakava ongelma. Lämpenemistä vastaan on syytä taistella kaikin keinoin. Viisaudessaan he päättivät ratkaista maailman ongelmat, sillä onhan Hölmölä yksi maailman edistyksellisimpiä maita ilmastonmuutoksen hillinnässä. Hyvän metsänhoidon ansiosta Hölmölän metsät kasvavat vauhdilla ja sitovat ilmakehän hiilidioksidia. Ilmastolle metsien kasvukyky on tärkeää.
Hölmölän metsät sitovat niin paljon hiiltä, että sen päästökaupasta johdettu arvo on arvoltaan jopa yli miljardi euroa vuosittain. Jokaisen kuutiometrin kokoisen puun ilmastollinen arvon 30 euroa. Hölmöläiset kuitenkin järkeilivät, ettei tuolla puuston kasvulla ole väliä.
Durbanissa Hölmölän neuvottelusankarit saavuttivat "torjuntavoiton", joka on kuulemma kokonaisuuden kannalta järkevä. Tuloksena Hölmölän metsät muodostuvat kuitenkin ongelmaksi. Jokainen muuhun käyttöön otettu metsähehtaari johtaa sakkoihin. Vuosittain Hölmölässä otetaan 20000 hehtaaria metsää muuhun käyttöön ja maa voi olla pakotettu tekemään lisää metsää. Helpoiten tämä tapahtunee ojittamalla vuosittain 20000 hehtaaria ojittamatonta suota, sitähän Hölmölässä riittää. On siitä ojituksesta varmasti Hölmölän ympäristöministeri mielissään.
Eli miljardin hyöty kääntyi isoiksi sakoiksi Hölmölässä. Mielenkiintoinen luku aikana, jolloin Hölmölässäkin puhutaan talouden kurjuudesta ja poliittisesta vastuusta. Mitenkähän ilmastoneuvottelut kohtelevat maita, jotka ovat aiemmin hävittäneet metsänsä? Metsän vähenemisestä ei voi sakottaa, jos metsää ei ole. Koskahan Hölmölän päättäjät oivaltavat, että lasku voi olla suurempi kuin yhteisen talousalueen vakauttamiseen panostettavat summat. Tämän selvitessä voi Durbanissa mukana olleilla olla selitettävää siinä, ylitettiinkö neuvotteluvaltuudet.
Hölmölässä asuu todella rikas ja hyväntahtoinen maa, jos heillä on varaa ottaa miljardeilla turpiin ilman perusteita. Samaan aikaan ei Hölmölän valtion kassasta löydy ilmaston kannalta tärkeälle metsäenergialle muutamaa tarvittavaa lisämiljoonaa. Tuulivoimalle Hölmölässä rahaa kuitenkin löytyy. Luultavasti hölmöläiset päättävät jossain vaiheessa pyörittää tuulimyllyjä sähköllä, koska heille on pääasia, että mylly pyörii – hinnasta viis.
_______________
Wikipedian mukaan Pirkko-Liisa Surojegin kuvaa kirjassaan Hölmölää ja hölmöläisiä seuraavasti:
"Hölmölän väki on kunnon kansaa. Perusteellisesti se harkitsee kaiken ennen kuin ryhtyy mihinkään. Niin pyritään välttämään vahinkoja. Hölmöläisten ajatuksenjuoksu on tosin hiukan hidasta ja omalaatuista, mutta se ei ole kovin vaarallista, sillä he ovat ahkeraa ja perin rehellistä väkeä. Hölmöjä he tosin ovat, mutta kukaan veijari ei heitä petä, vaan he kompastuvat omiin touhuihinsa. Kaiken kattaa hyväntahtoinen huumori ja lämmin elämännäkemys. Siksi heille kesken hyviä yrityksiään alituisesti sattuu kommelluksia, jopa niin lystikkäitä, että niille vieläkin nauretaan kaikkialla muualla paitsi Hölmölässä."
Kuulostaa tutulta, eikö totta?
Markon taito pukea ISOT asiat kansanomaisesti ymmärrettävään selkeään muotoon osoittauti taas kerran oikeaksi. Tätä kannatta lainata ja pistää eteenpäin. Luulen, että tämä saatetaan ymmärtää Hölmölässäkin.
[18.12.2011 17:11]
Piti hymyillä vielä enemmän tälle blogille kuin parin vuoden takaiselle mäkihyppyblogille. Hyvin lohkaistu vakavasta hölmöydestä, joka käy kalliiksi kansantaloudelle ja vie metsänomistajilta sen ansaintamahdollisuuden niistä kuuluisista ekosysteemipalveluista. Hyvin sopisi tämä kirjoitus vaikka Vihreään Lankaan. Kokeile Marko myös Verkkouutisia, sillä pitäisihän Jyrkin pitää ministeriVillensä komennossaan.
[15.12.2011 21:41]
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.


