En voi olla ihmettelemättä sitä tapaa, miten eri omaisuusmuotoja kohdellaan. Metsistä puhutaan kansallisomaisuutena, vaikka ne ovat ennen kaikkea yksityisomaisuutta. Metsien käyttöön liittyy runsaasti äärimmäisiä ihmeellisyyksiä. Ajattelin hieman vertailla erilaisia omaisuuden lajeja. Siten tilanteen ihmeellisyys selviää entistä paremmin.

Olen ihmetellyt niitä perusteita, joilla metsänomistajan omaisuutta koskevia metsävaratietoja vaaditaan julkisiksi. Kenelle tulisi mieleen vaatia päättäjiä tekemään lakeja, joilla ihmisten pankkitileillä olevat rahat saatettaisiin kaikkien tietoon?

Pitäisikö metsänomistajien vaatia lakia, jolla metsäyhtiöiden koneiden kunto, käyntiasteet ja tilauskirjat saataisiin kaikkien tietoon? Tuolloin passiivisille metsäyhtiöille voitaisiin tarjota puuhuollon turvaamispalveluita. Lisäksi huoltoliikkeet voisivat tarjota koneiden hoitopalveluja, kun teollisuus ei itse omaisuudestaan osaa huolehtia. Viime vuosien sulkemispäätöksiä ihmettelevänä voisi tällaiselle teollisuuden holhoukselle olla tarvettakin.

Metsänomistajaa syytetään, kun hän haluaa myydä puunsa parhaan hinnan aikaan. Kuka kertoisi minulle, kuinka moni yrittäjä haluaa myydä tuotteensa hinnan ollessa alhaisin. Onko järkeä moittia yhtä markkinaryhmää, joka ei halua tulojensa runsaasti alenevan. Samaan aikaan toisaalla lakkoillaan, ellei palkkoihin saada korotuksia.

Metsänomistaja on järkevä toimija, jota teollisuuden pitäisi kiittää pitkäjänteisestä työstä. Kiitosten asemasta metsänomistajaa syytetään liian kovista hintaodotuksista. Kuinka monen pankin mieleen tulisi talletuksille mahdollisimman hyvää korkoa haluavalle asiakkaalleen valittaa liian korkeista korko-odotuksista ja pahimmillaan haukkua asiakkaitaan järkevistä taloudellisista tavoitteista. Olisi varmasti entinen pankin asiakas!

Metsäteollisuuden mielestä metsänhoitoyhdistys on metsänomistajan paha kätyri, joka kilpailuttaa eri ostajia metsänomistajan menestyksen varmistamiseksi. Mielestäni teollisuuden halu saada MHY pois puukaupan avustamisesta on ollut parasta mahdollista mainosta yhdistyksille. Muualla tuskin kukaan kehtaisi kyseenalaistaa asiantuntija-avun käyttöä ja kilpailutusta. Pankeissa korkoja ja lainatarjouksia kilpailutetaan. Kiinteistövälittäjät etsivät kiinteistöille parhaat ostajat.
Metsäyhtiöiden toive olisi varmasti suorat kaupat metsänomistajien kanssa omilla korjuuketjuillaan tehtävillä töillä. Samalla puusta maksettaisiin niin vähän kuin mahdollista.

Toimivilla markkinoilla saattaisi paras tapa olla metsänhoitoyhdistyksen tekemä kilpailutus kaikille puutavaralajeille erikseen ja toimitus joko tehtaalle tai vähintään tien varteen. Kuinka puun hinta muodostuisi, ellei kauppoja kilpailutettaisi?

Metsää ei saa hakata, ellei se ole tarpeeksi järeää. Kenen mieleen tulisi kieltää lailla osakkeen myynti ennen kuin sen hinta on esimerkiksi 20 euroa. Pitäisikö lailla säätää, ettei autoa saa vaihtaa ennen kuin mittarissa 250 000 kilometriä. Pankkitileillekin voitaisiin säätää laki, että rahaa tililtä saisi käyttää vasta saldon ylittäessä 30 000 euroa. Kuulostaa hullulta. Metsänomistaja ei kuitenkaan saa hakata metsäänsä ennen tiettyä järeyttä.

Normaalielämässä metsänomistajan pitäisi saada hakata puunsa silloin, kun siltä tuntuu, vaikka 30 vuoden iässä. Oman omaisuuden käytöstä on voitava päättää vapaammin. Mielestäni pääasia on, että metsänomistaja huolehtii uuden puuston kasvuun lähdöstä.

Alkaneen vuoden aikana asioihin voidaan saada järkeä: metsälakeja voidaan uudistaa metsänomistajalähtöisesti, teollisuus voi kiittää metsänomistajaa ja kannustaa puukaupan kilpailutukseen. Kaikki voivat kunnioittaa metsänomistajan omaisuuden päätäntävaltaa.

Auta armias, jos haluat hakata metsää, missä on joskus piipahtanut liito-orava…