Metsänomistajien oikeustaju on viime vuosina ollut kovalla koetuksella. Metsäyhtiöt tuomittiin kartellista ja tämä suututti aiheellisesti metsänomistajat. Markkinaoikeuden päätöksestä näkyy selkeästi, että esimerkiksi puun hinnoista on yhtiöiden välillä keskusteltu. Asian käsittely ei tunnukaan metsänomistajista millään tavalla reilulta. Viimeisten viikkojen aikana kartelli on keskusteluttanut enemmän kuin moneen vuoteen. Etenkin suuri savotta vetäjän Reijo Lahtosen raju taistelu korvausten puolesta sekä monien kuntien pohdinnat asiaan liittyen ovat herättäneet paljon kysymyksiä kartellista. Kysymyksiin on ollut tarjolla kovin vähän varmoja vastauksia. Ja annetut vastaukset eivät ole tyydyttäneet suuttuneita metsänomistajia. On selvää, että kärsityistä vahingoista on saatava oikeutta.

Kartellikokonaisuus on minulle vastaan tulleista tapauksista ehdottomasti vaikeaselkoisin. Mielelläni lupaisin puuta myyneille metsänomistajille varmoja vahingonkorvauksia, mutta avoimia kysymyksiä on aivan liikaa. Metsänomistajien edunvalvojan haastava tehtävä on ollut tarkastella mahdollisuuksia ja riskejä monilta puolilta. Alle olen kerännyt muutamia suoria lainauksia viime päivien kysymyksistä ja omia pohdintoja kysyjille.

”Jos markkinaoikeus on roistot tuominnut, niin kuinka paljon minä nyt voin pyytää korvauksia?”

On totta, että oikeus tuomitsi firmat ja kielletyllä yhteistyöllä tavoiteltiin varmasti hyötyjä. Metsänomistajan kannalta ongelma on se, että kilpailuvirasto tai markkinaoikeus ei pystynyt selvittämään taloudellista hyötyä kartellista. Kartellisakot ja metsänomistajalle maksettavat korvaukset ovat valitettavasti kaksi eri asiaa. Ja nyt olemassa olevat päätökset eivät vielä mahdollista korvauksia, niitä pitää hakea eri kautta. Tällöin tulee todenteolla arvioitavaksi yhtiöiden välisen yhteistyön markkinavaikutukset.

”Mikset ole lähtenyt ajamaan joukkokannetta, eikö se ole edunvalvojan tehtävä?”

Laki ei ole metsänomistajan puolella. Ryhmäkannetta ei voi käyttää elinkeinonharjoittajien välisissä riidoissa. Pahimmillaan jokainen puukauppa pitää ajaa omana kanteenaan. Useiden metsänomistajien kanteiden niputtamisella voisi saada joiltain osin hyötyä. Metsänomistajaryhmien kanssa asiaa on pohdittu useasti. Halukkuutta käräjöinnin riskin ottoon ei ole ryhmistä löytynyt, koska epäselvyyksiä on ollut liikaa. Osaltani olen varmasti syypää metsänomistajien vetäytymiseen niputuksista, kuvatessani kaikki tiedossani olevat faktat metsänomistajille. Nostan hattua Lahtoselle kovasta työstä ja mielelläni olen hänenkin kanssa asiasta keskustellut. Toivottavasti hänen ja mukaan lähtevien metsäomistajien peitset kestävät tuulimyllyjen kanssa käytävän taistelun. Toivottavasti voin olla avuksi asian mahdollisesti edetessä.

”Julkisuudessa on kerrottu Metsähallituksen vaativan 25% lisää saamiinsa puunhintoihin, voinko vaatia samaa?”

Vaatia voi totta kai. Ongelma on se, etten tiedä miten Metsähallitus perustelee kartellin alentaneen puun hintoja neljänneksellä. Oikeudessa korvauksen hakijan pitää pystyä varmuudella näyttämään kuinka suuri vahinko on ollut ja mikä vahingon on aiheuttanut. Eli käytännössä, mikä puun hinta olisi ollut ilman kartellia.

”No mikä sen puun hinnan olisi pitänyt olla?”

Metsätalouden kannattavuuden kannalta puun hinnan pitäisi olla korkea. Kartellijakson kilpailullista puun hintaa ei ole helppo arvioida. Asiaan pääsee parhaiten kiinni lopputuotemarkkinan kautta. Yksinkertaistettuna, jos lopputuotteen hinnat ja puun hinnat kehittyvät samankaltaisesti, toimivat markkinat hyvin. Suomessa tukkipuuta ostaa lukuisa joukko yrityksiä. Kartellijakson hintoja tarkasteltaessa käy ilmi, että metsänomistaja pärjäsi sahuria paremmin. Olisi mukava tietää sahojen mietteet kartellia koskien. Kuitupuulla ostajia on vähemmän, eikä kuitupuun hinta aina seurannut lopputuotteen markkinahintoja. Ehkäpä meidän pitäisi nykyäänkin keskittyä entistä enemmän kuitupuun kilpailutukseen. Jos kotimaasta ei maksuhalukkuutta löydy, niin ei ole mikään häpeä pistää puita laivaan ja viedä ulkomaille ja parantaa näin metsätalouden kannattavuutta.

”lähdenkö mukaan, koska minun pitää korvausvaade jättää ja mitkä ovat riskit?”

Jos koet kokeneesi vääryyttä ja kaiken tiedon valossa haluat lähteä oikeutta hakemaan niin lähde ihmeessä joko itse tai yhdessä muiden kanssa. Kannattaa kuitenkin tiedostaa riskit ja mahdollisuudet. Vahingonkorvausten vanhenemisesta ei ole oikeusoppineillakaan antaa selkeää vastausta. Periaatteessa vahingonkorvaussaatavat vanhenevat kymmenessä vuodessa. Eli pahimmillaan nyt vanhenevat elokuun 2001 puukaupat. Lisäksi kanne pitää nostaa viiden vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija tuli tai hänellä oli mahdollisuus tulla tietoiseksi kartellin vaikutuksista. En osaa sanoa, lasketaanko viisi vuotta siitä UPM:n ilmiannosta vuonna 2004 vai kilpailuviraston päätöksestä vuonna 2006. Joka tapauksessa joulukuu on seuraava määräaika. Vanhenemisajat selviävät lopullisesti vasta oikeuden käsittelyssä. Kun kanteen nostaa on syytä selvittää, esimerkiksi kattaako jokin vakuutuksista oikeudenkäyntikulut. Jos lopputulos ei ole mieluinen, saattaa maksettavaksi tulla omien kustannusten lisäksi myös vastapuolen kuluja. Saatavien vanhenemisen voi katkaista myös ilmoituksella puunostajalle ja se on syytä tehdä ennen kuin on liian myöhäistä.
Suurimmat riskit ovat taloudellisia. Jos käräjillä ei tule menestystä, niin millaiset kulut siitä lankeaa maksettavaksi.

”Harmittaako?”

No harmittaa. Markkinoiden pitäisi toimia reilujen periaatteiden mukaan. Niitä periaatteita on rikottu. Harmittaa, kun ei voi luvata varmaa käräjillä menestymistä. Harmittaa lisäksi se, että metsänomistajan asema ja mahdollisuudet tällaisessa tapauksessa ovat vaikeat. Lainsäädäntöä olisi nopeasti rukattava siten, että edes osa asioista olisi selviä ilman käräjöintiä.

Jos metsänomistajat epäilevät puumarkkinoiden toimivuutta tai ostajien käyttäytymistä, vähentää se varmasti puukauppahalukkuutta. Kyse on viime kädessä luottamuksesta. Ja juuri luottamus kärsi ison kolauksen. Yleensä hölmöilystä toipuminen aloitetaan anteeksipyytämällä. Toivottavasti metsäyhtiöt tajuavat tämän esimerkiksi maksaessaan tuontipuusta huomattavasti kotimaista puuta kovempaa hintaa.