Muutama vuosi sitten nostin metsälehdessäesille puun menekin turvaamisen toimintaohjelman. Tuolloin Esko Ahon johdolla laadittiin ohjelma puun saatavuuden turvaamiseksi. Ahon työryhmä onnistui todella hyvin, koska metsänomistajien puulle ei aina tahdo löytyä kysyntää ja firmojen puheet puupulasta ovat taakse jäänyttä aikaa.

Muutaman vuoden takainen aihe – jos osat vaihtuisivat, niin millä keinoin valtio olisi valmis turvaamaan puun menekkiä – on entistä ajankohtaisempi.

Metsäteollisuuden mukaan puun tuonti voi mahdollisesti nousta jälleen vanhoihin ennätyslukemiin. Tämä olisi turmiollista kotimaiselle metsätaloudelle, koska puun käyttö on vähentynyt huomattavasti ja kotimaan metsät kasvavat enemmän kuin koskaan. Kaikki teollisuuden tarvitsema puu olisi saatavissa kotimaasta ja hintakin olisi tuontipuun hintaa alhaisempi. Elokuussa mäntykuitupuun hinta rajalla oli Metlan mukaan 51 euroa kuutiolta.

Eli olisiko valtio valmis massiiviseen ohjelmaan puun menekin turvaamiseksi? Seuraavassa kertauksena osa metsälehdessä julkaistusta kolumnista muutaman vuoden takaa.

”Metsäteollisuus ei näytä käyttävän resurssejaan tehokkaasti. Puun ostohalua ei ole ja kotimaisen puun käytön tulevaisuus murenee. Tästä sisuuntuneena metsänomistajien edustajat kertovat päättäjille metsätalouden loppuvan osasta Suomea, ellei puukauppa pian vauhditu. Tästä säikähtäneenä valtioneuvosto kokoaa korkean tason työryhmän, jota johtaa entinen pääministeri. Ryhmän nimeksi tulee: Metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmä.

Työryhmä toteaa puun menekin turvaamisen olevan kohtalonkysymys metsäsektorin tulevaisuudelle. Viestiä tukevat työmarkkinajärjestöjen kannanotot, joiden mukaan metsäteollisuudelle pitäisi antaa keppiä, ellei puunostohalukkuutta ole – markkinatilanteesta riippumatta. Työryhmä toteaa: ”Jollei puun kysyntä lisäänny jo lyhyellä aikavälillä, Suomesta saattaa loppua pysyvästi muutoin kannattavaa metsätaloutta.”

Työryhmän mukaan nyt tarvitaan täsmäneuvontaa ja nopeaa tiedonsaannin tehostamista. Puun kysynnän lisääminen asetetaan valtion viranomais- ja edistämisorganisaatioiden tärkeimmäksi tulostavoitteeksi. Puun ostajia lähestytään massiivisella tiedonvälityskampanjalla. Julkisuudessa merkkihenkilöt toteavat olevansa isänmaan asialla ostaessaan puuta. Kampanjat purevat ja metsäteollisuus ostaa puuta sen minkä ehtii. Silti metsänomistajien edustajat puhuvat ostajapulasta – aiempien vuosien myyntimääristä ollaan jäljessä. Päätavoitteena puun myyjillä on pitkällä tähtäimellä metsänomistajan näkökulmasta kilpailukykyisen puuraaka-aineen menekin turvaaminen.

Ministeriöiden mukaan metsänomistajalle pitäisi saada tieto teollisuuden koneiden tehokkuudesta, käyttöasteesta ja puun käytön rakenteesta. Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi valtion hallinnon alaiset alueorganisaatiot lähettävät – metsäyhtiön luvalla totta kai – metsänomistajalle konekohtaisia tietoja metsäteollisuudesta. Tällä tavoin metsänomistaja pystyy tarjoamaan puuta passiivisille metsäteollisuuden yksiköille. Samaan aikaan kootaan työryhmä miettimään sitä, miten metsäyhtiöiden tiedot voitaisiin luovuttaa kaikille toimijoille. Eipä sillä väliä, että kyseessä ovat omaisuustiedot, kunhan vajaakäytössä olevat koneet saadaan tasapuolisesti metsäteollisuuden puuhuoltopalveluja tarjoavien metsänomistajien tietoon. Ohjelman lopputuloksena on massiivinen puun ylikysyntä, mutta mitäs sen väliä. Tulihan puun menekki turvattua ja hinta on metsänomistajille kilpailukykyinen.

Mielenkiintoinen kysymys on se, olisiko valtio ollut valmis ylläkuvattuun toimintaan turvatakseen kotimaisen raaka-aineen menekin. Metsätalouden menestys on monen, etenkin syrjäisen seudun elinehto. Saattaa olla, että puun menekin edistämisen toimintaohjelmalle olisi tarvetta.”

Nyt muutama vuosi Ahon työryhmän jälkeen tilanne on toinen. Ilman suunnan muutosta tuontipuun osalta on metsänomistajien syytä aloittaa massiivinen puun vienti. Jos metsäteollisuus ei halua kotimaista puuta jalostaa, löytyy sille ottajia muista maista. Ja hintapyyntöhän voi olla kova, koska ainakin Suomessa tuontipuusta ollaan valmiita maksamaan hurjaa hintaa. Ehkäpä ruotsalaisetkin ovat valmiita maksamaan suomalaisesta tuontipuusta kaksinkertaisen hinnan kotimaansa puuhun verrattuna.