Suomalaisten päättäjien kannattaisi tehdä opintomatka eteläpohjalaiseen metsään. Tutustumiskohteena olisi alueelle tyypillinen metsäpalsta. Pohjanmaalla kun kaikki on suurta, niin metsäpalstallakin on pituutta useita kilometrejä. Siinä vieraita vastaanottava isäntä voi polleana paukutella henkseleitään tulijoille: ”notta tuosta ku lähäret kävelemähän, niin tunnin päästä tuloo kranni vastahan.”
Isäntä kun ei ole tottunut nöyristelemään, jää häneltä kertomatta, että leveyttä palstalla on vain viisitoista metriä. Ajouran lisäksi tilalle ei sitten paljon muuta mahdukaan. Sattumalta paikalle tuleva pienemmän tilan omistava naapuri kertoo, ettei pollea isäntä oikeasti metsäpalstan käytöstäkään päätä. Omistajana on perikunta tai oikeastaan jo perikunnan perikunta, jossa omistajia on monta kymmentä. Vaikkapa puukauppapäätöksenteko on tällaisessa perikunnassa mahdotonta.
Retkeilyllä päättäjille selviäisi pitkään tiedossa ollut ongelma. Metsätila- ja omistusrakenne aiheuttaa suuria hankaluuksia suomalaiselle metsäelinkeinolle. Edellisellä hallituskaudella hallitusohjelmasta löytyivät kirjaukset metsätilojen sukupolvenvaihdosten edistämisestä. Linjauksia ei kuitenkaan erinäisistä syistä viety käytäntöön. Nykyisellä hallituksella on loistava paikka näyttää kykyä rakentaa metsäelinkeinon tulevaisuutta.
Viime viikolla luovutettiin maa- ja metsätalousministeri Koskiselle raportti, josta löytyvät työkalut ongelman ratkaisuun.
Työryhmä esitti useita toimenpiteitä, kuten metsätilojen perintö- ja lahjaverotuksen huojennusta, tilusjärjestelyjen kehittämistä ja metsätilakauppojen luovutusvoittoverohuojennusta. On mielenkiintoista nähdä tarttuuko hallitus toimeen. Tähän saakka se on lähinnä keskittynyt metsätalouden tilanteen kurjistamiseen.
Toimenpiteillä saataisiin siirrettyä metsät aikaisemmin aktiivisempiin käsiin. Ei olisi myöskään haitaksi, jos metsätilojen tilusrakennetta saataisiin järjesteltyä paremmaksi.
Mielelläni kuulen hallituksen käyttämät perustelut, jos se ei vie työryhmän esityksiä eteenpäin. Vaikka toimenpiteissä esitetään verohuojennuksia, lisääntyisivät valtion verotulot puun myyntien lisääntymisen ansiosta. Maaseudun elinvoimaisuus kehittyisi ja tuloja tulisi juuri niille alueille, joissa korvaavia työpaikkoja on vain vähän.
Metsätilarakennetta pohtineen työryhmän esitysten erinomaisuus korostuu tässä taloustilanteessa. Juuri nyt on suuri riski uusista säästö- tai elvytystarpeista. Tuskinpa hallitus voi jättää käyttämättä selvästi talouskasvua vahvistavia toimenpiteitä. Samalla mahdollistettaisiin ilmastoystävällisen puurakentamisen lisääntyminen sekä uusiutuvan energian velvoitteiden täyttyminen.
Toisaalta aina on mahdollista, että kaikki esitykset kaatuvat hallituspuolueiden erimielisyyteen. Siitä kärsisi valtion talouden lisäksi niin metsätalousyrittäjät, paperiteollisuuden duunarit kuin ne maaseudun kunnatkin. Joku varmasti taputtaisi käsiään metsien käytön hiipumiselle, sillä lahopuusta ei tulisi tulevaisuudessa pulaa.
Yksi riski mahdollisessa metsätilojen perintö- ja lahjaverohuojennuksessa on. Se pitäjän pisin metsäpalsta saattaisi muuttua valtakunnan pisimmäksi hakkuuaukoksi. Aukko muistuttaa kovasti vieressä olevaa lentokoneiden varalaskeutumispaikkaa…
_______
ps. kranni on naapuri
Markolla jälleen kerran täyttä asiaa. Kiitos! Olisko mhy-väen otettava hallituspuolueen kansanedustaja yksi kerrallaan vierihoitoon ja opetettava metsällistä perusasiaa? Nyt on metsäteollisuuden kaivettava se vanha slogan esille: Suomi elää metsästä.
[18.01.2012 10:24]
Täyttä asiaa vaikka meillä Pirkanmaalla ei tilusten muoto olekkaan yhtä haastava kuin pohjanmaalla.
Toinen puoli asiaa on se että ainespuunkäyttö teollisuuden supistusten takia on alentunut 5-10 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Metsien hyvän hoidon takia on välttämätöntä lisätä energiapuun käyttöä alueellisilla lämpölaitoksilla koko valtakunnassa. Viime vuonna teollisuus toi kuitupuuta ulkomailta n. 11 miljoonaa mottia lähes kaksinkertaiseen hintaan verrattuna kotimaan tienvarsihintaan. Kirveelle olisi todella töitä.
[17.01.2012 13:48]
Suunnitelmia ja työryhmiä on ollut ja mennyt. Nyt pitäisi päästä töihin eli toteuttamaan näitä hyviä esityksiä.
[17.01.2012 13:04]
Täyttä asiaa pohojalaasittain; tilusjärjestelyille on toki tarvetta muuallakin.
[17.01.2012 11:09]
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.


