Vaikka metsänhoitoyhdistystoiminnalla on pitkät perinteet, ovat metsänhoitoyhdistykset jatkuvasti pysyneet kehityksen kärjessä. MHY:t ovat kehittäneet toimintaansa ja tarjoavat tällä hetkellä metsänomistajille erinomaiset palvelut kaikissa metsiin liittyvissä kysymyksissä. Tästä huolimatta tai ehkä juuri tästä syystä metsänhoitoyhdistyksiä rusikoidaan joka puolelta. Vedotaan esimerkiksi siihen, että MHY ei saisi avustaa metsänomistajaa puukaupassa tai että metsänhoitomaksu vääristäisi kilpailua metsäpalvelumarkkinoilla. Vastatuulta toiminnalle tunnutaan hakevan väkisin.
Tässä jatkuvaa myllerrystä seuratessa olen oivaltanut, että metsänhoitoyhdistystoiminnasta ja mäkihypystä löytyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Voitaisiin ajatella, että ensimmäinen kierros mäkihyppykilpailusta on käyty. Muita kilpailijoita ahdistaa se, että metsänhoitoyhdistykset hyppäsivät ensimmäisellä kierroksella käsittämättömän pitkälle ja tekivät hyppyyn vielä kauniin alastulon. Metsänhoitoyhdistykset ovat kehittäneet toimintaansa rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt vahvaa organisaatiota yritetään kampittaa ties millä perusteella. Mäkihypyssä puhuttaisiin esimerkiksi liian suurista hyppypuvuista, vaikka syyt löytyisivätkin ponnistuksen ajoituksesta tai vaikkapa tyylistä. Tyyli MHY-kentällä on ollut puhdas. Jokapäiväisessä työssä on lähdetty siitä, että oma toiminta laitetaan kuntoon ja muiden arvostelu jätetään vähemmälle.
No nyt muut kilpailijat ovat tehneet kilpailun tuomaristolle protestin. Tuomareita on haettu niin Brysselistä, kilpailuvirastosta kuin Maa- ja metsätalousministeriöstäkin. Brysseliin tehtyä protestia MHY:n asemasta tutkitaan edelleen. Maa- ja metsätalousministeriö sai yksityismetsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishankkeen loppuraportin valmiiksi vuoden vaihteessa. Tänä vuonna viedään käytäntöön lukuisia toimenpiteitä metsänhoitoyhdistyksiä koskien. Myös kilpailuviranomaisten suorittamaan MHY-toiminnan tarkastukseen saattaa olla syynä tyytymättömän kanssakilpailijan protesti.
Voitaisiinkin ajatella, että toinen kierros tästä kilpailusta on alkamassa. Mäkihypyssä odotellaan sopivia tuulirakoja. Näin tehdään myös MHY toiminnan kehittämisessä. Ulospäin voi tulla vaikutelma, että metsänhoitoyhdistyksiin kohdistuva paine on suureksi vaaraksi metsänhoitoyhdistystoiminnalle. Vaikutelma on kuitenkin väärä, sillä tuulet MHY toiminnan kehittämiseksi ovat suotuisia. Meneillään olevat muutokset ovat tuoneet metsänhoitoyhdistystoiminnan kehittämiseen aivan uuden vaihteen. Metsänomistajien edustajat ovat tuoneet eri työryhmiin jatkuvasti ajatuksia esimerkiksi toiminnan kilpailullisuuden sekä avoimuuden edelleen parantamisesta. Julkisten hankkeiden lisäksi metsänhoitoyhdistyksissä on tällä hetkellä ennennäkemättömän kova sisäinen kehittämisvauhti.
Metsänhoitoyhdistykset muodostavat valtakunnallisen ketjun. Tällä ketjulla on metsänomistajan kannalta äärimmäisen hyvät toimintamallit ja palvelukuvaukset. Metsänomistajien eteen työskentelee asiantuntijoita joka puolella Suomea. Sähköiset palvelut, esimerkiksi Silvanetti, on luotu metsänomistajien entistä parempaa palvelua varten. Vuoden 2010 loppuessa on varmaa, että metsänhoitoyhdistystoiminta kaikkialla Suomessa on entistä vahvempaa ja yhtenäisempää.
Jos joku on sitä mieltä, että metsänhoitoyhdistystoiminta sortuu paineiden alla tällä toisella kierroksella, voin vakuuttaa hänen olevan väärässä. Olen täysin varma siitä, että metsänomistajien oma MHY organisaatio ottaa valtaisan kehityshyppäyksen nyt puhaltavissa tuulissa. Toisen kierroksen hyppy on vielä komeampi kuin ensimmäisellä kierroksella esitettiin ja alastulosta palkitaan mainioilla tyylipisteillä. Nämä tyylipisteet antavat tyytyväiset metsänomistajat.
Paikallisesti voi sattua huonompia tuuliolosuhteita, myös alastulon jälkeen tapahtuneet horjahdukset voivat verottaa hieman yksittäisen suorituksen pisteitä. Joukkuemäessä ratkaisee kuitenkin kokonaisuus, joka on lyömätön. Hyvä sisäinen yhteishenki rakentaa eri puolilta maata tulevista osanottajista lyömättömän joukkueen, metsänomistajan parhaan palveluketjun.
Kannattaa muistaa, että pisimmät hypyt tehdään vastatuuleen.
Ei oo menny Pojan harijoottelu hukkahan Simonkarulla. On oppinu uusia lajeja painin lisäksi ja osaa soveltaa niitä myäs käytäntöhö. Tällästä enemmän.
Timo Nyrhinen
[26.03.2010 17:00]
Lahden mäkitornissa käynti mhy-päivillä ei mennyt hukkaan. Joukkuemäestä on kysymys, ja joukkuemäessä voi hyppypuvun mittaukseen joutua kuka vaan joukkueen jäsenistä. Sääntötulkintaa vasta haetaan, hylätäänkö koko joukkue, jos joku osa joukkueesta yrittää pelata "bismarkkia". Valttikortit on meillä ja minäkin uskon, että ne käytetään oikein. Kevätterveisin Mikko Tiirola
[09.03.2010 12:13]
Mäkihyppääjät, siis mhy:t, tarvitsevat hyviä valmentajia.Kuten Markon kirjoitus osoittaa MHY:llä on osaavia valmentajia MO-liitoissa.Valmentajat puolestaan tarvitsevat tuekseen vahvaa lajiliittoa.Sellainen löytyy Simonkadulta Helsingistä. Yleisön, siis meidän metsänomistajien, tehtävä on rahoittaa ja kannustaa niin hyppääjiä, valmentajia kuin lajiliittoakin hyviin, mitalin arvoisiin suorituksiin tuuliolosuhteista riippumatta.
[09.03.2010 10:07]
On se mukava nähdä ja kuullakin kuinka liittomme johtaja löytää hyviä vertauksia ympäristöstämme niin, että me metsänomistajatkin pysähdymme ajattelemaan kuinka tärkeätä yhdistysten jatkuva kehittäminen on. Hyvä niin.
[08.03.2010 22:16]
Osuit Marko naulan kantaan. Hyvä oivallus verrata mäkihyppyyn. Voisi käyttää myös kiinalaista sananlaskua;"ei kukaan kuollutta koiraa potki."
Leimakirves
[08.03.2010 19:53]
Tulipas hyvä mieli! Kiitos Marko jutustasi.
[08.03.2010 15:55]
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.


