Norjalla on öljy. Suomella on metsät. Energialähteitä molemmat. En voi kuvitella, että norjalaiset sanoisivat nostavansa meren pohjasta vanhojen kasvien ja eliöiden jätteitä tai tähteitä. Metsänenergiakeskustelussa Suomessa vieläkin puhutaan hakkuutähteistä ja pahimmillaan jätteistä. Antaako keskustelu riittävän arvon Suomen tulevaisuuden energiahuollon tukipilarille, metsäenergialle?
Jos haluamme moninkertaistaa metsäenergian käyttömäärät, on asiaan suhtauduttava vakavasti. Jätteelle tai tähteelle on vaikea kuvitella kehittyviä markkinoita. Onko sopiva markkinatermi metsäenergia vai pitäisikö asialla olla vielä iskevämpi termi.
Suomea on pidetty kautta aikain vihreän kullan maana. Nyt tuo vanha hokema voitaisiin nostaa uudelleen käyttöön. VIHREÄ KULTA – jos me kaikki tästä lähin käyttäisimme metsänenergiasta tuota termiä, voisi markkinoiden kehittyminen vauhdittua itsellään. Maistellaanpa suussa ajatusta – hakkuutähde vai vihreä kulta – kumpaako ostaisit?
Viime päivien energiamuotokeskustelu ja valtion esitykset ovat jättäneet toivomisen varaa. Ministeri Pekkarinen esitteli uusiutuvan energian kannustepaketin 20.4. Paljon julkisuutta saanut paketti ottaa askeleen oikeaan suuntaan. Nyt otetaan silti vain tipun askel, vaikka tarvetta olisi jättiläisen loikalle metsiin tehtävissä panostuksissa. Suomessa uusiutuva energia kasvaa metsissä. Silti metsien vihreään kultaan tehtävät panostukset jäivät vähemmistöön.
Ministeri Pekkarisen esiteltyä pakettinsa esille nousi ehkä hieman kateellisia kommentteja: ”Taas niille metsänomistajille kaadetaan rahaa!” Jos tällainen kommentti nousee mieleen, suosittelen lukemaan esitykset uudelleen. Metsänomistajia ei suoraan tueta eurollakaan. Tuki menee etenkin ketjun loppupäähän. Markkinoiden toimivuudesta on kiinni se, parantaako kannustinpaketti metsätalouden kannattavuutta. Ellei näin käy, voidaan vihreälle kullalle asetetut tavoitteet unohtaa.
Edellisen ydinvoimapäätöksen yhteydessä nousi esiin termi ”risupaketti”. Näppärästi tuo termi kopioitiin myös tämänkertaisin energiapaketin kylkeen. Toivon, että tuosta termistä päästäisiin eroon. Risuilla ei saavuteta 38 prosenttia energian käytöstä. Energiaksi käytetään tulevaisuudessa entistä järeämpää puuta. Esimerkiksi sahat tekevät sahauksen sivutuotteista energiaa. Lisäksi kuitupuukokoista puuta menee entistä enemmän energiakäyttöön. Kuitupuun poltosta ei edes metsäteollisuuden tarvitse olla huolissaan, sillä puuta riittää kaikkeen käyttöön. Metsäteollisuuden tulee vian muistaa, ettei metsänomistajien puuta voi etukäteen varata. Metsänomistaja itse päättää käyttökohteesta.
Toivottavasti nyt muistetaan, että Suomen hallitus päätti Vihreän kullan paketista, ei risupaketista.
Näinhän se on, koin sen jo "selkänahkani" kautta 70-luvulla yrittäessäni käsivoimin syöttää risuja hakkuriin siinä toivossa, että lavalle olisi kertynyt haketta syötettäväksi sen aikaiseen etupesään. Ei kertynyt. Puuta sinne on syötettävä. Toivotaan, että markkinat toimivat ja metsänomistajakin saa oikean hinnan vihreälle kullalleen. Ettei vain kävisi niin, että hakevirrat itänaapurista kasvavat sähkövirtojen sijaan??
[22.04.2010 21:57]
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.


