Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Vapolan tila Kalannissa on Suomen ympäristöystävällisin maatila
Vapolan tila Kalannista valittiin Suomen ympäristöystävällisin viljelijä -palkinnon voittajaksi ja Suomen edustajaksi Itämeren ympäristöystävällisin viljelijä- kilpailuun.
Vapolan tilan tuotantosuunta on lihakarjan kasvatus ja jalostus. Aberdeen Angus-karjan emolehmiä on noin 100. Tila on siirtynyt nykyisille omistajilleen Katariina Vapolalle ja Jyrki Ankelolle vuonna 2003 ja ollut luomutuotannossa vuodesta 2007. Tilan peltopinta-alan vuokramaineen on 92 ha ja pellot ovat pääosin nurmella. Tila sijaitsee useiden vesistöjen valuma-alueella ja osa vuokramaista sijaitsee Uudenkaupungin raakavesialtaana käytettävän Velhoveden valuma-alueella.
Vapolan tilalla taloudellisuus ja ekologisuus kulkevat käsi kädessä
Vapolassa on tavoitteena viljellä maita ja hoitaa karjaa niin hyvin kuin mahdollista vesistöä ja luontoa huomioiden ja samalla osoittaa, että tehokasta ja tuottavaa maataloutta voi harjoittaa näistä periaatteista tinkimättä.
Vapolan tilalla on toteutettu lähes kaikki tiedossa olevat hyvät käytännöt vesiensuojelun edistämiseksi. Tilalla esimerkiksi otetaan talteen karjalaitumien ja jaloittelutarhan ravinteita laskeutusaltaiden ja kosteikon avulla. Talteen otettua lietettä tullaan käyttämään peltojen lannoitteena. Tilan lantalat on katettu, mikä vähentää ammoniakkipäästöjä ja niissä on betonipohja, mikä estää kompostoitumisen aikaiset ravinnehuuhtoumat.
Vapolan tilalla on myös kiinnitetty runsaasti huomiota maisemanhoitoon ja luonnon monimuotoisuuteen. Tilalle on valmistumassa kosteikko yhteistyössä TEHO-hankkeen kanssa.
Mietoistenlahden rantaniityillä ja Orikvuoren metsälaitumella vähän matkan päässä tilalta laiduntaa emolehmiä vasikoineen pitämässä huolta monimuotoisuudesta. Laiduntamisen seurauksena maaperä köyhtyy ja alueen pieneliöstö ja monimuotoisuus lisääntyvät.
Lähes jokaisella tilalla voi tehdä jotain
”Olemme yrittäneet kiinnittää huomiota ympäristöasioihin läpikotaisin ja tehdä pieniä toimenpiteitä kaikessa toiminnassa. Suurella tilalla pienillä asioilla on myös suuri vaikutus”, sanoo Katariina Vapola.
Katariinan mielestä jokaiselle vesistön lähellä sijaitsevalle tilalle kannattaisi rakentaa jonkinlainen vesiensuojelusysteemi, vaikkapa kosteikko. ” Moni toimenpide ei ole itsestäänselvyys joka paikassa, vaan pitää etsiä ne omalle tilalle ja tuotantosuuntaan sopivat ratkaisut”.
Katariina Vapola kiittelee myös viranomaisilta ja järjestöiltä saamaansa tukea. ”Moni maanviljelijä saattaa kokea, että viranomaiset ja järjestöt ovat vastapuolella, mutta ei se niin ole. Neuvoja ja apua saa kun sitä osaa pyytää.” Vapolan tila on tehnyt aktiivista yhteistyötä TEHO-hankkeen kanssa ja saanut sitä kautta arvokasta tietoa ja apua.
WWF ja MTK palkitsivat Suomen ympäristöystävällisimmän maanviljelijän
Kilpailussa haettiin sellaisia kustannustehokkaita vesiensuojelutoimenpiteitä, jotka olisivat toteutettavissa mahdollisimman monella tilalla sen maantieteellisestä sijainnista, tuotantotavasta tai -suunnasta huolimatta.
Suomen kilpailu on osa laajempaa WWF:n ja Itämeren alueen viljelijöiden ympäristöfoorumin (Baltic Farmers Forum for the Environment, BFFE) kilpailua, jolla pyritään löytämään koko Itämeren alueen ympäristöystävällisin maataloustuottaja. WWF järjestää kilpailun maataloustuottajille yhdessä Itämeren alueen viljelijöiden ympäristöfoorumin (Baltic Farmers Forum for the Environment, BFFE) ja Itämeren lähialueilla toimivien maanviljelijäjärjestöjen kanssa.
Vapolan tila edustaa Suomea Itämeren alueen viljelijöiden loppukilpailussa, jonka pääpalkintona on 10 000 euroa. Loppukilpailun voittaja julkistetaan Riikassa järjestettävässä konferenssissa 26.11.2009.
Lisätietoa: www.vapola.fi
Linkit ja lisätiedot
Mikä ympäristöteko?
Kuukauden ympäristöteko -sarjassa esitellään erilaisia maa- ja metsätalouden konkreettisia toimia ja toimijoita, jotka edistävät ympäristönsuojelua ja voivat olla esimerkiksi muille.
Sarjassa tutustutaan siihen hienoon työhön, jota jäsenemme ja sidosryhmämme tekevät ympäristönsuojelun edistämiseksi.

