Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Tuusulan 8-luokkalaiset viettävät ekokevättä
Tuusulan 8-luokkalaiset ekoilevat tämän kevään. Hyökkälän koulun ekohankkeeseen liittyy tapahtumia, vierailuja ja toimintoja eri oppiaineiden tunneilla sekä omatoimista pohdintaa ja käytännöllisiä kotitehtäviä.
Itämeren suojelua ruohonjuuritasolla
Ekohanke alkoi tammikuussa järjestetyllä Itämeri-päivällä. Siellä useat eri järjestöt ja viranomaistahot esittelivät Itämeren suojeluun tähtäävää toimintaansa ständein ja esityksin. Koululaiset olivat oikein tyytyväisiä Itämeripäivään, ainakin hyviä kysymyksiä esitettiin paljon.
MTK:n ympäristöjohtaja Johanna Ikävalko sekä maanviljelijä Jukka Lassila Lassilan tilalta esittelivät maatalouden vesiensuojelutyötä. MTK:n esityksen jälkeen koululaiset pohdiskelivat mm. miten voisivat omilla ruokavalinnoillaan vaikuttaa maatalouden ympäristönsuojeluun ja kumpi on Itämeri-ystävällisempi valinta: Kotimainen vai espanjalainen tomaatti?
kuva:Tutkimusalus Arandan tutkija Tarja Katajisto ja Tuusulan 4H:n vesi ja hankeasiantuntija Maria Notley kertomassa Arandan tutkimusmatkoista Itämerellä.
Elokuvia ja vierailuita
Ekohanke jatkuu lauantaina 20.3. jolloin on koulupäivä ja 8-luokkalaiset katsovat ”ekoleffan”. Vaihtoehtoina ovat YLEn Paska Juttu tai ilmaston lämpenemistä käsittelevä Epämiellyttävä totuus.
Huhtikuussa koululaiset vierailevat Kierrätyskeskuksissa Kyläsaaressa ja Kalasatamassa ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla on vuorossa sähköinen Sähköseminaari.
Kotitehtäviä ja käytäntöä
Koko kevään ajan koululaiset tekevät TOP- ekotehtäviä koululla ja kotona. Tehtävät käsittelevät monenlaisia käytännön ympäristöasioita sähkönsaannin itsestäänselvyydestä kaupan ympäristömerkkeihin.
Ekohanke järjestetään yhteistyössä Tuusulan 4H-yhdistyksen kanssa. Esimerkiksi TOP-tehtäviin voi käydä tutustumassa Tuusulan 4H:n kotisivuilla, missä ne ovat vapaasti kaikkien hyödynnettävissä.
- Hankkeen loppupuolella on tarkoitus kertoa ainakin lähikuntien koulutoimistoille, millaista valmista materiaalia on käytettävissä, mikäli hekin haluaisivat vastaavaa kokeilla, kertoo hankevastaava Marita Hagman Tuusulan 4H-yhdistyksestä.
Hankkeen tavoitteena on saada nuoret ajattelemaan uudella tavalla omaa energiankulutustaan ja luonnonvarojen käyttöään.
- Toivomme, että he vievät asenteensa myös koteihin tehtävien myötä. Parin viimeisen sukupolven kömmähdykset tulevat korjattaviksi heille ja tuleville sukupolville. Mitä aiemmin he aloittavat sen parempi, kertoo Hagman.
Ekohanke on saanut EU-rahoitusta paikalliselta Leader-toimintaryhmältä.
Anne Rauhamäki
Linkit ja lisätiedot
Mikä ympäristöteko?
Kuukauden ympäristöteko -sarjassa esitellään erilaisia maa- ja metsätalouden konkreettisia toimia ja toimijoita, jotka edistävät ympäristönsuojelua ja voivat olla esimerkiksi muille.
Sarjassa tutustutaan siihen hienoon työhön, jota jäsenemme ja sidosryhmämme tekevät ympäristönsuojelun edistämiseksi.

