Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Luonnonmukaisia kotimaisia torjunta-aineita ja hoitotuotteita koivusta
Kymmenisen vuotta sitten keskipohjalaisilla Pyyn veljeksillä oli ongelma. Tai oikeastaan useampikin. Raahessa oli kova jätebuumi ja käsistään näppärät veljekset halusivat kantaa kortensa kekoon rakentamalla 30-litraisen koeuunin, jolla polttamalla saatiin jätteen määrä vähennettyä murto-osaan alkuperäisestä.
Tästä ei kuitenkaan syntynyt kaupallista sovellusta, mutta jotain käyttöä uunille piti keksiä. He kävivät läpi kaikki suomalaiset puulajit ja etsivät syntyneille puutisleille käyttöä. Samaan aikaan muurahaiset olivat päättäneet muuttaa heidän kotitaloonsa asumaan. Niitä pyöri portailla sankoin joukoin, kun joku keksi lorauttaa koivusta tislattua liuosta niiden niskaan. Aine oli niin hämmästyttävän tehokasta, että sitä piti tutkia enemmänkin. 10%:ksi laimennettunakin se torjui tehokkaasti niin muurahaisia kuin etanoitakin.
Sopiva yhteistyötaho löytyi kuin tilauksesta, kun televisiossa kerrottiin, että MTT tutkii kasvimaiden etanaongelmaa. Sinne lähetettiin koeannos ja siellä asiasta kiinnostuttiin välittömästi.
Mikä ihmeen koivutisle?
”Koivutisle on kotimaisesta koivusta hapettomassa tilassa lämpökäsittelyn seurauksena syntyvä öljymäinen neste. Koivutislettä valmistetaan Charcoal Finland Oy:n patentoimassa suljetussa kuivatislausprosessissa. Valmistusprosessin seurauksena ei synny päästöjä eikä jätettä”, kerrotaan Charcoalin, joka on siis Pyyn veljesten yritys, verkkosivuilla. Tarvittava energia saadaan itse prosessissa muodostuvasta biokaasusta, ja lopputuotteena jäävä hiili on käytettävissä kompostorissa.
Koivutisle on osoittautunut erittäin monipuoliseksi aineeksi. Luonnonmukaisten ja myrkyttömien tuholaistorjunta-aineiden lisäksi siitä on valmistettu ihonhoitotuotteita, joilla on saatu merkittäviä tuloksia mm. psoriasiksen hoidossa. Tuotteita on kehitelty myös eläimille sopiviksi ja ne auttavat mm. hevosten erittäin kiusalliseen kesäihottumaan ja kutinaan. Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä markkinoilla on kolmisenkymmentä koivutisletuotetta. Jälleenmyyjiä on myös Ruotsissa ja Virossa.
Luonnonmukaisten torjunta-aineiden markkinointibyrokratia uuvuttaa
Tämähän kuulostaa täydelliseltä. Mikseivät kaikki kaupat jo ole täynnä koivutisletuotteita ja vientilaivat seilaa sellupaperin sijaan ruumat koivutislettä väärällään pitkin maailmaa?
- Byrokratia, vastaa hallituksen puheenjohtaja Erkki Pyy.
Suomessa on äärimmäisen vaikeaa saada luonnonmukaisille torjunta-aineille edes koemyyntilupaa. Ja jos sellaisen saa kuluvalle vuodelle vasta kesäkuussa, niin ei se mitään auta, kun kaikki tilaukset ovat jo siltä vuodelta menneet muille. - Tämä on juuri sitä tietämyspohjaista biotaloutta johon on suomella valtavat luonnonvarat, mutta vielä valtavampi on byrokratian vastustus, Erkki tuhahtaa.
Charcoal on pieni perheyritys. Se työllistää yhden veljeksen päätoimisesti ja toisen osapäiväisesti. Potentiaalia tuotantoon olisi hurjasti enemmän, sillä tällä hetkellä vuoden menekki tuotetaan noin viikossa. Loppuajan uuni on kylmillään.
Mutta eivät Pyyn veljekset vielä ole heittäneet kirvestä kaivoon. Audienssia on haettu Eviran pääjohtajaa myöten, että lupa-asiat saataisiin oikealle tolalle. Paikallisiin kansanedustajiinkin on oltu yhteydessä. - Pakkohan sitä on yrittää kun on investoitu hurjasti ja rakennettu kalliit mutta onneksi hyvin toimivat laitteet.
Ei voi muuta kuin toivoa parasta. Ja käydä ostamassa vähän koivutislettä, kun on tuota muurahaisongelmaa vähän itselläkin.
Lisätietoja: http://www.charcoalfinland.fi/
Linkit ja lisätiedot
Mikä ympäristöteko?
Kuukauden ympäristöteko -sarjassa esitellään erilaisia maa- ja metsätalouden konkreettisia toimia ja toimijoita, jotka edistävät ympäristönsuojelua ja voivat olla esimerkiksi muille.
Sarjassa tutustutaan siihen hienoon työhön, jota jäsenemme ja sidosryhmämme tekevät ympäristönsuojelun edistämiseksi.
Kuukauden ympäristöteot

