Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Viljamarkkinat saatava tasapainoon
10.8.2009
MTK:n johtokunnan kannanotto 10.8.2009:
Suomen viljavarastot ovat ennätyksellisen korkealla. Viljamarkkinat vaativat pikaisesti tasapainottavia toimenpiteitä. Teollisuuden on pyrittävä vähentämään rehun ja rehun raaka-aineiden tuontia ulkomailta ja korvaamaan se kotimaisella viljalla. Viljelijöiden olisi myös lisättävä tilojen välistä viljakauppaa, esimerkiksi myymällä pystyviljaa täysjyväsäilörehuksi tai kuivaamattomana murskesäilöntää varten.
MTK:n mielestä myös elintarviketeollisuuden pitäisi suosia nykyistä enemmän kotimaista viljaa raaka-ainehankinnoissaan. Valtiovallan, teollisuuden ja viljelijöiden on kyettävä yhdessä luomaan nykyistä paremmat toimintaedellytykset viljapohjaisen bioenergian tuotannolle, esimerkiksi bioetanolille, josta saadaan sivutuotteena valkuaisrehun raaka-ainetta. MTK odottaa erityisesti hallitukselta asiassa nopeita toimenpiteitä.
Valkuais- ja öljykasvien viljelyalaa on kaikin tavoin lisättävä maassamme. Suomen ruokahuollon ja elintarviketurvallisuuden ylläpitäminen tulevaisuudessa vaatii nykyistä korkeamman valkuaisomavaraisuuden. Viljanviljelyn rinnalle tarvitaan myös selkeitä ja taloudellisesti houkuttelevia viljelyvaihtoehtoja, joilla peltojen kasvukunto ja viljelypotentiaali voidaan säilyttää. Näillä keinoilla on tavoiteltava tilannetta, että viljelijä voisi valita viljelykasvit markkinatilanteen ja kysynnän mukaan.
Viljamarkkinoiden tasapainottamiseksi sektorin kaikilta toimijoilta toivotaan yhteisvastuullisuutta ja pikaisia toimia. Syynä ylijäämävarastoihin on rehuviljan ylituotanto tarpeeseen nähden ja teollisuuden heikko kysyntä. Lisäksi viljan viljelylle ei löydy tällä hetkellä riittävästi taloudellisesti järkeviä vaihtoehtoja. Euroopan unionin on myös kannettava vastuunsa viljamarkkinoiden vakauttamisessa ja ruokahuollon turvaamisessa.
Viljavarastoissa on runsaasti edellisen vuoden satoa ja kuluvan kauden viljasadosta odotetaan ennätyksellisen hyvää. Viljan hinta niin Suomessa kuin koko Euroopassa on erittäin alhainen.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Juha Marttila 050 341 3167
vilja-asiamies Max Schulman, 040 825 2112
Linkit ja lisätiedot

