Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
MTK vaatii hallitukselta nopeita toimia maatalouden kannattavuuskriisin torjumiseen
31.7.2009
MTK:n kannanotto ministeriöiden budjettiesityksiin:
EU-komissio esitti viime viikolla jäsenmaille mahdollisuutta tukea kansallisella rahoituksella kriisiin joutuneita maatiloja ensi vuoden loppuun saakka. Ministeriöt eivät ole kuitenkaan ottaneet tätä rahoitustarvetta huomioon esityksissään. MTK vaatii, että hallitus varautuu budjettiriihessä kansallisen tuen korotukseen erityisesti maidon- ja naudanlihantuotannon kannattavuuden parantamiseksi.
Komission esitys rajaa kriisirahan 15 000 euroon tilaa kohti puolentoista vuoden aikana. Rahoituksen määrä on liian alhainen taloudelliseen kurimukseen joutuneiden maatilojen pelastamiseksi. Kansallisen tuen määrärahan korotuksen lisäksi MTK odottaa hallituksen budjettiriiheltä nopeita päätöksiä maatilojen ahdinkoa helpottavista veroratkaisuista.
MTK on tyytymätön siihen, että maatalouden ympäristötuki- ja luonnonhaittakorvausjärjestelmissä tukikelvottomia peltolohkoja ei vieläkään saada laajassa mitassa tuen piiriin. Myös maatilojen tilusjärjestelyihin kohdennettavien määrärahojen tuntuva lisäys alentaisi merkittävästi yksittäisten tilojen tuotantokustannuksia.
MTK pitää hyvänä maatalouden investointien rahoituslisäystä hallitusohjelman mukaisesti. Tulevien vuosien vakava rahoitusvajaus on kuitenkin ratkaisematta. MTK huomauttaa myös, että maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kehittämiseen tarkoitettuun määrärahaan on tehtävä korotus sosiaali- ja terveysministeriön esityksen mukaisesti.
Metsätalouden elvytykseen tarvitaan lisärahoitusta
Valtiovalta on asettanut ilmasto- ja energiapoliittisessa ohjelmassaan mittavia tavoitteita metsätaloudelle. Nykyinen heikko taloudellinen tilanne vaikuttaa - ei vain metsäteollisuuteen - vaan myös metsätalouteen. Perinteisten metsäteollisuustuotteiden ja näin ollen myös ainespuun heikon menekin vuoksi työllistämistoimenpiteet kohdistuvat nimenomaan nuoren metsän hoitoon ja energiapuun korjuuseen.
Metsätalouden elvytystarvetta ei ole kuitenkaan otettu riittävästi huomioon vuoden 2010 talousarvioesityksessä. Metsien hoitoon ja metsien kasvun ylläpitämiseen tarvitaan 75 miljoonan euron määräraha. Tämän lisäksi metsäenergian korjuuseen on vuonna 2010 kohdennettava 10 miljoonaa euroa.
Määrärahoja lisäämällä voidaan huolehtia siitä, että metsänparannustöiden määrä säilyy Kansallisessa metsäohjelmassa 2015 sovitulla tasolla. Samalla yksityismetsätalous voi osaltaan huolehtia valtiovallan hyväksymän ilmasto- ja energiapoliittisen ohjelman toteutumisesta.
Lisätietoja:
johtaja Seppo Aaltonen, p. 040 5585 637
varametsäjohtaja Timo Nyrhinen, p. 0400 416 025
Linkit ja lisätiedot

