Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Hallitusohjelman toteuttaminen vaatii vielä uusia toimia
14.12.2009
Hallitus lupasi ohjelmassaan parantaa maatalouden kannattavuutta ja turvata kannattavan maataloustuotannon jatkuminen Suomessa. Suuret maatalouspoliittiset periaateratkaisut on tällä hallituskaudella tehty, eivätkä ne riitä toteuttamaan hallitusohjelmatavoitetta. Muun muassa useat veroratkaisut on saatava vielä nopeasti valmiiksi, muistuttaa MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi MTK-Etelä-Pohjanmaan syyskokouksessa 14.12.2009 Seinäjoella.
- Hallituksen ja EU:n tekemien ratkaisujen jälkeen maatalouspoliittinen raami ja sen mukaiset tuet ovat tiedossa vuoteen 2013 saakka. Näiden lisäksi tärkein poliittinen keino vaikuttaa maataloustuotannon kannattavuuteen on verotus. Tuottajajärjestö on yksin ja yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kanssa tehnyt lukuisia veroesityksiä maatalouden verotaakan keventämiseksi. Valitettavasti suuri osa niistä on juuttunut jatkovalmisteluun eikä lopputuloksesta ole varmuutta. Hallituksen on varmistettava keskeneräisten veroasioiden nopea valmistelu, vaatii Sahi.
Nykyhallituksen on myös valmisteltava Suomen kanta vuoden 2013 jälkeisen ajan eurooppalaiseksi maatalouspolitiikaksi. Sahin mukaan esityksessä tulee varmistaa kannattavan maataloustuotannon jatkuvuus pohjoisissa oloissa. Tarve yhteiselle tukipolitiikalle on edelleen olemassa. Maatalous ja maaseudun kehittäminen vaativat jatkossakin omat rahoituskanavansa. Erityishuomio tulee kiinnittää koko elintarvikeketjun toimintaedellytysten turvaamiseen. Epävakaiden markkinoiden sääntelyyn on löydettävä uusia malleja.
- Tuottajat odottavat hallitukselta konkreettisia toimia myös bioenergian käytön edistämiseksi. Maaseutu on suomalaisen bioenergian lähde ja myös jalostusketjun alkupäätä on pystyttävä tukemaan. Biokaasun ja muun muassa puulla tuotetun bionenergian syöttötariffi on saatava riittävän laajasti käyttöön, summaa Sahi.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Antti Sahi, 0400 804 496.
Linkit ja lisätiedot

