Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Maitoala tarvitsee suojamekanismeja
1.12.2009
Maidontuotannon näkymät ovat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna myönteiset. Hintaheilahtelut ovat kuitenkin tuoneet uusia haasteita maatalouden toimintaympäristöön. Tuottajien ja alan toimijoiden on yhdessä löydettävä uusia suojamekanismeja, jos maitokiintiöt suunnitellusti poistuvat EU:ssa vuonna 2015, sanoi MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläinen JOKO TIEDÄT –hankkeen tilaisuudessa 1.12.2009 Joensuussa.
- EU on esittänyt maitotilojen kannattavuusongelmien ratkaisuun tukia. Maitotilat tarvitsevat niitä jo. Odotan valtiovallan tarttuvan näihin tukimahdollisuuksiin. Myös MTK:n maitovaltuuskunta on esittänyt kotimaisten rehujen tuotantoa kannustavia tukia.
- EU arvioi maidon hinnan laskevan 10 prosenttia, jos maitokiintiöt poistuvat. Suomessa se merkitsisi maidontuotannon vähentymistä 150-200 miljoonalla maitolitralla. Maidontuotannon supistuminen veisi mennessään lähes 10 000 työpaikkaa jo vuoteen 2015 mennessä.
Suomalainen maitosektori luo yli 60 000 työpaikkaa. Noin 25 000 työpaikkaa syntyy suoraan noin 12 000 maitotilalla. Lomituspalvelut työllistävät 10 000 ja meijerit 5000 ihmistä. Maidontuotanto työllistää, kun tiloille hankitaan tuotantopanoksia. Työpaikkoja syntyy muun muassa teollisuudessa, kuljetuksessa, markkinoinnissa ja kaupassa, korostaa Kilpeläinen.
- Suomessa on pulaa valkuaisrehusta. Kilpeläisen mukaan nurmentuotanto on yksi luonteva tapa parantaa tilannetta. Nykyiset hinta- ja tukisuhteet eivät kuitenkaan kannusta tähän.
Monilla tiloilla navettoja on rakennettu pääosin ostorehun varaan. Kiristyvien ympäristövaatimusten myötä tämä voi aiheuttaa tulevaisuudessa ongelmia, elleivät tilat kykene lisäämään lannanlevitykseen käytettävissä olevaa peltoalaa.
Lisätietoja:
maitoasiamies Sami Kilpeläinen, 040 552 0646
Linkit ja lisätiedot

