Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
EU:n sokeriuudistus ei vastaa tavoitteita – Suomen sokerikiintiötä kutistettu liikaa
21.12.2009
EU:n sokeriuudistus on leikannut Suomen sokerintuotantoa tarpeettoman paljon. Sokeriuudistuksen tavoite oli, että rajusti vähentyneen kotimaisen tuotannon täydennykseksi Suomeen tuodaan kehitysmaasokeria, eikä ruotsalaista ja tanskalaista kiintiösokeria. Kiintiösokerin siirtyminen maasta toiseen ei ollut EU:n uudistuksen tavoite. Samalla kun muualla Euroopassa sokeritehtaiden käyntikaudet ovat pidentyneet, on Suomen ainoan tehtaan käyntikausi lyhentynyt alle 90 vuorokauteen. Tämä leikkaus on heikentänyt Säkylän juurikassokeritehtaan toimintaedellytyksiä ja koko sektorin kannattavuutta.
Eurooppalaisten sokerijuurikkaan viljelijöiden yhdistys CIBE on kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomessa - EU:n ainoana maana - raakasokerin kehitysmaatuonti on pienentynyt 68 000 tonnista 15 000 tonniin. EU:n sokeriuudistuksen tavoite oli poistaa sokerin ylituotanto ja antaa tilaa raakasokerin tuonnille vähemmän kehittyneistä maista.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila puolusti tiukasti Suomen sokerikiintiötä sokerireformin toisella kierroksella vuonna 2007. Ministerin viisas kanta hävisi EU:n ministerineuvoston päättävässä kokouksessa ja jo kertaalleen leikattua Suomen kiintiötä pienennettiin vielä 10 prosentilla.
MTK:n sokerijuurikasvaliokunta on lähettänyt kirjeen ministeri Sirkka-Liisa Anttilalle. Kirjeessään valiokunta pyytää Suomea ministerineuvostossa korjaamaan kohtuuttoman alhainen sokerikiintiö tasolle, joka Suomella oli ennen viimeistä leikkausta eli 90 000 tonniin. Suomen kiintiöön kohdistunut leikkaus oli sokerin vajaatuotantomaalle kohtuuton, sillä Suomi ei ole milloinkaan aiheuttanut sokeriylijäämää.
MTK:n juurikasvaliokunta vaatii juurikkaalle tilahintaa
Sokerijuurikkaan viljelijöiden ja sokeria tuottavan Sucros Oy:n on tämän talven aikana solmittava uudet kaksivuotiset viljelysopimukset, kuten alaa ohjaavassa toimialasopimuksessa on sovittu.
MTK:n sokerijuurikasvaliokunta on 18.12.2009 pidetyssä kokouksessaan esittänyt Sucros Oy:lle, että raaka-ainehuollon varmistamiseksi sokeriteollisuuden on syytä ottaa käyttöön juurikkaan tilahintajärjestelmä. Järjestelmässä teollisuus maksaa puhtaan juurikkaan kuljetukset maatilalta tehtaalle. Lisäksi MTK:n sokerijuurikasvaliokunta haluaa myös ottaa tarkasteluun Suomen toimialasopimuslisät niiden saamiseksi muissa EU-maissa maksettavien lisien tasolle.
Tällä hetkellä Sucros käyttää juurikkaan raaka-ainehankintaan noin 20 miljoonaa euroa ja se saa jalostetusta sokerin myynnistä noin 45 miljoonaa euroa. Uudessa sokerijärjestelmässä teollisuuden myymän sokerin hinta raportoidaan maakohtaisesti komissiolle.
Lisätietoja antavat:
MTK:n sokerijuurikasvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Myllymäki 0400 828 375
MTK:n sokerijuurikasvaliokunnan sihteeri Antti Lavonen 040 5580 512
Linkit ja lisätiedot

