Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kotieläintuotannon ilmastovaikutuksia voidaan hillitä
29.10.2009
Valtioneuvosto antoi viime viikolla eduskunnalle ilmasto- ja energiapoliittisen selonteon. Asiakirja on lähtökohdiltaan maaseudulle toivoa antava. Se on myös tärkeä avaus kohti uutta ja kestävää biotaloutta, mikäli selonteon linjauksista syntyy viisaita ja riittävän kauaskantoisia poliittisia päätöksiä. – Ruoantuotannon ilmastovaikutuksia voidaan myös hillitä, sanoi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Pellervo-Instituutin Liha-alan tulevaisuusseminaarissa 29.10.2009 Espoossa. Marttila kutsui tutkijat ja kehittäjät etsimään yhdessä viljelijöiden kanssa nopeasti uusia ratkaisuja ilmastovaikutusten hillitsemiseksi.
Yksittäisiä elintarvikkeita ei saa kuitenkaan ilmastovaikutusten perusteella luokitella mustavalkoisesti joko hyviksi tai huonoiksi. Lisäksi ruoantuotannolla on maaseudulla sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen merkitys, jota ei voida ilmastokeskustelussa sivuuttaa. Ruoantuotanto on miljoonille maailman ihmisille tapa hankkia toimeentulo, sanoi Marttila.
– Ruoantuotannon ilmastovaikutuksia voidaan hillitä bioenergiantuotannon ja uuden tuotantoteknologian avulla. Kotieläintiloilla on valtavat bioenergiavarat, joiden hyödyntäminen edellyttää sekä syöttötariffeja että investointitukia. Mikäli Suomi aikoo saavuttaa uusiutuvan energian tavoitteensa, on siitä myös maksettava jotakin. Uutta tuotantoteknologiaa tarvitaan sekä rehuntuotannossa että ruokinnassa.
– Ruokaa tarvitaan – ilmastonmuutoksesta huolimatta – tulevaisuudessa yhä enemmän. Väkimäärä maapallolla kasvaa ja ruoantuotanto on kaksinkertaistettava tulevan neljän vuosikymmenen aikana. Maapallon ruokaturvaa ei voida vaarantaa. Ihmiset tarvitsevat joka päivä täysipainoista ravintoa, johon kuuluvat tärkeinä valkuaisaineiden lähteinä maitotaloustuotteet ja liha viljatuotteiden sekä kasvisten ohella.
Kotieläintuotanto on monille luonnonolosuhteiltaan vaativille maaseutualueille ainoa toimiva ja toimeentulon tuova maatalouselinkeino. Sen myönteiset vaikutukset luonnon monimuotoisuuden säilymisessä ovat kiistattomat, huomautti Marttila.
Lisätietoja: Juha Marttila, 050 341 3167
Linkit ja lisätiedot

