Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
EU torjumaan ilmastonmuutosta puurakentamista edistämällä
23.9.2009
- EU voisi toimia puurakentamisen edelläkävijänä ja linjata, että kaikissa uudisrakennuksissa tulee käyttää merkittävä osa puupohjaisia materiaaleja, ehdotti MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Euroopan talous- ja sosiaalikomitean metsäkonferenssissa Joensuussa 23.9.2009. Puolueeton ja korkeatasoinen tutkimus puun ympäristöystävällisyydestä lisäisi myös puun suosiota.
Metsien ja puun käyttöön pohjautuvilla toimialoilla pystytään ratkaisemaan monia ongelmia. Metsäsektorin toiminta oikealla tavalla kannustettuna tukee EU-politiikan painopistealueita: kestävää kehitystä, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja maaseudun kehitystä.
Puurakentamisen edistämiseksi on tehty kuluneiden vuosien aikana hyvää työtä, mutta potentiaalia puun käyttämiselle rakentamisessa on vielä paljon nykyistä enemmän. Meidän kaikkien tulee omilla toimillamme edelleen edistää tätä työtä, huomauttaa Marttila.
Puulla on monia sellaisia ominaisuuksia, joista muut rakennusmateriaalit (teräs ja betoni) voivat vain haaveilla. Puutuoteteollisuuden toimialan hajanaisuuden vuoksi näiden hyvien ominaisuuksien todentaminen toimialan omin on hyvin hankalaa.
- Uskon, että EU:n toimeksiannosta tehtävällä puolueettomalla ja riittävän vaikutusvaltaisella esimerkiksi FAO:n tekemällä tutkimuksella eri rakennusmateriaalien energiatehokkuudesta ja ympäristöystävällisyydestä koko tuotteiden kiertoajalla voidaan osoittaa puutuotteiden ylivertaisuus ja lisätä puutuotteiden menekkiä, sanoo puheenjohtaja Marttila.
Kysyntää lisäävien menekinedistämistoimenpiteiden lisäksi Marttila esittää, että samalla tavoin kuin liikennepolttoaineiden tulee vuoteen 2020 mennessä sisältää 10 prosenttia biopohjaista polttoainetta, kaikissa uudisrakennuksissa käytettävistä materiaaleista tulee EU:n yhteisellä ja sitovalla päätöksellä olla merkittävä osa, esimerkiksi 20 prosenttia, puupohjaisia tuotteita.
Lisätietoja: puheenjohtaja Juha Marttila puh. 050 341 3167
Linkit ja lisätiedot

