Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsäsektorin haasteet esillä Joensuussa - EU-väkeä metsäosaamisen keskukseen
29.5.2009
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan neuvoa antava EU-elin, järjestää syyskuussa 23.-25.9.2009 konferenssin Joensuussa. Tilaisuudessa arvioidaan EU:n ajankohtaisia metsäpoliittisia kysymyksiä: teollisuuden innovaatiot, laittomat hakkuut, metsäkato sekä ilmastonmuutos ja metsät.
ETSK on tehnyt lausunnot näistä metsäsektorin suurista tulevaisuuden haasteista ja haluaa tuoda asiantuntijat eri tahoilta EU:sta ja Suomesta Joensuuhun, joka on metsäosaamisen keskus sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Metsäsektori on globalisaation ja kansainvälisen talouskriisin myötä tullut tilanteeseen, jossa puun perinteiset käyttötavat eivät enää riitä.
Puuraaka-aineen kansainvälinen kauppa on saatava raaka-aineen osalta toimivien ja reilujen pelisääntöjen piiriin. Kehitysmaiden metsien hävittäminen on lopetettava ja metsien uusimista ja lisäämistä on tehostettava kaikin keinoin. Metsät maapallon keuhkoina näyttelevät keskeistä roolia myös ilmastonmuutoksen torjumisessa ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
Euroopan unionin on otettava johtava rooli maapallon tulevaisuuden rakentamisessa kestävälle pohjalle. Tämä tehtävä sopii hyvin EU:lle, joka on suuri globaalinen toimija politiikassa, taloudessa ja kehitystyössä. Metsien ja puun aseman vahvistaminen on välttämätön tehtävä osana uutta ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Puun energiakäytön lisääminen ja monipuolistaminen on tämän päivän ydinkysymys. Puurakentamiselle tulee luoda hyvät edellytykset, sillä puu on uusiutuva, ympäristöystävällinen ja hiiltä sitova materiaali.
Metsien uuden roolin saavuttaminen edellyttää vahvaa poliittista tahtotilaa, asenteiden muuttumista sekä tutkimuksen olennaista lisäämistä metsäsektorilla. Metsäteollisuuden rakennemuutos on tosiasia, johon on pystyttävä vastaamaan. Tässä työssä on kaikilla suuri rooli: EU:lla, kansallisilla hallituksilla, kansainvälisellä yhteisöllä sekä laajalla kansalaisyhteiskunnalla. Metsä on tuotava lähelle jokaista ihmistä ympäri maailman. Nyt on ihmisen toiminnan aika metsän ja paremman maailman puolesta.
Suomi ja erityisesti Joensuu ja sen ympäristö ovat erinomainen kohtaamispaikka EU-väelle. Metsätietoutta ja alan huippuosaamista on tarjolla Pohjois-Karjalassa, missä myös teolliset rakennemuutokset ja aluepoliittinen ulottuvuus tulevat vahvasti esille. Konferenssi järjestetään yhteistyössä Metsäntutkimuslaitoksen kanssa, joka toimii paikallisena vastuutahona Joensuussa.
Lisätietoja:
Seppo Kallio
varapuheenjohtaja
Euroopan talous-ja sosiaalikomitea, ETSK
MTK:n edustaja komiteassa
puh. 040 - 751 11 78
ETSK hallintovirkamies
maarit.laurila@eesc.europa.eu
Lisätietoja: www.eesc.europa.eu
Linkit ja lisätiedot

