Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsän tuotteiden kysyntä kasvaa - puu ei liiku moitteilla
5.7.2008
Metsät ja puuraaka-aineen saatavuus ovat kuluneen kevään aikana olleet otsikoissa. Puukaupan jumiutumiseen vuodenvaihteessa vaikuttivat sekä teollisuuden toimenpiteet että hallituksen metsänomistajille antamat lupaukset.
Teollisuus on kevään aikana maksanut tuontipuusta kotimaista puuta selvästi korkeampaa hintaa. Kotimaisen puun kysyntä on ollut laimeaa.
Hallitus loi metsänomistajille odotuksia sekä perintöveron että ensiharvennushakkuiden myyntitulojen verovapaudesta. Perintöveroa ei poistettukaan. Sen korvikkeeksi tuli metsävähennyksen korotus, jonka merkitys on vähäinen. Ensiharvennushakkuiden verovapaus on juuttunut valtiovarainministeriön byrokratiaan ja ratkaisu EU:stakin tullee vasta loppuvuodesta.
Keskeneräiset metsäveroasiat ratkaisuun
Metsänomistajat ovat pettyneitä sekä teollisuuden että hallituksen toimiin. Hallituksen tulee nyt viedä pikaisesti loppuun keskeneräiset metsäveroasiat. Suotavaa olisi myös, että maan hallitus ei enää tuo uusia ehdotuksia vaikeuttamaan puumarkkinoiden toimintaa.
Venäjän puutulleista on esitetty korkean tason vetoomuksia ja uusia luoviakin ehdotuksia Venäjän korkeimmalle poliittiselle taholle. Näiden vetoomusten yhdistelmästä löytynee ratkaisu puun tuontiin.
Metsänomistajien järjestö on tarjonnut hallitukselle useita keinoja metsäteollisuuden aktivoimiseksi tuontipuuta korvaavan kotimaisen puun käyttöön.
Metsänomistajien järjestö edistää puukauppaa
Metsänomistajien järjestö on aktiivisesti edistänyt puukauppaa kuluvanakin vuonna. Metsänhoitoyhdistykset ja MTK ovat tehneet paljon työtä hakkuutavoitteiden saavuttamiseksi.
Metsänhoitoyhdistysten kevättalvella alkanut harvennushakkuukampanja jatkuu koko kesän. Kampanjan aikana metsänhoitoyhdistykset ottavat yhteyden lähes 100 000 metsänomistajaan, jotka saavat tiedon metsiensä hakkumahdollisuuksista ja hoitotarpeista.
Metsänhoitoyhdistykset palvelevat metsänomistajia myös koko kesälomakauden ajan. Yhdistysten aktiivisella työllä tämän vuoden hakkuutavoitteet yksityismetsissä voidaan saavuttaa.
MTK ja Metsäteollisuus ry toteuttivat yhteisen kampanjan puukaupan käynnistämiseksi teemalla ”Nyt tarvitaan suomalaista puuta”.
Puun myyjät ja ostajat eivät keväällä juuri kohdanneet toisiaan. Metsänomistajat odottivat puun ostajilta tarjouksia, mutta niitä ei tullut. Metsäteollisuus keskittyi korjaamaan viime vuonna ostamiaan puita, sillä hakkuut ovat olleet viime vuoden tasolla – ostot taas selvästi viimevuotista pienemmät.
Metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n kampanja vauhditti kesäkuun lopun puukauppaa - puunostajat ovat tehneet kilpailevia ostotarjouksia metsänomistajille etenkin kuitupuusta. Sahojen puunkysyntä on vaihdellut yrityksittäin, mutta sekin on selvästi elpynyt.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että teollisuus saa yksityismetsistä tarvitsemansa puun tänä vuonna.
Metsäpolitiikassa riittää haasteita
Suomalaiset perhemetsät ovat edelleen kansantaloutemme selkäranka. Kotimaista puuta tarvitaan ja metsän tuotteita kysytään tulevaisuudessa yhä enemmän.
Tuontipuun saatavuus vähenee merkittävästi ensi vuonna, ja teollisuus tarvitsee korvaavaa puuta Suomesta. Suomessa on runsaasti käyttämättömiä hakkuuresursseja, ja kotimaisen puun teollisuuskäyttöä voidaan lisätä 10-15 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Suomelle asetetut uusiutuvan energian tavoitteet edellyttävät huomattavaa energiapuun lisäkäyttöä. Tavoitteet eivät toteudu ilman toimivia energiapuumarkkinoita, joilla hinnoittelu- ja mittausperiaatteet on selkeästi sovittu.
Puusta saatavia uusia tuotteita kehitetään tutkimuslaitoksissa, työryhmissä ja teollisuusyrityksissä. Saksalainen teollisuusyritys Choren Industri tekee puusta biodieseliä ja sai juuri EU:n ja Saksan valtion myöntämän innovatiivisuuspalkinnon. Tämä on kannustava esimerkki metsäteollisuudelle uusista puutuotteista. Markkinoilla niille on tarvetta ja kysyntää.
Unohtaa ei pidä muitakaan metsän arvoja. MTK on valmistellut metsien virkistyskauppamallin, jonka avulla metsänomistaja ja vaikkapa kesäasukas voivat löytää yhteisen keinon hoitaa mökkimaisemaa, metsänomistajan tinkimättä hakkuutuloistaan.
Metsien monimuotoisuuden turvaaminen uuden metsien suojelupolitiikan, METSO-ohjelman, avulla antaa eväitä monille metsänomistajille.
Puun myyntiaktiivisuuden pysyvä nostaminen ja metsätilojen pirstoutumisen estäminen ovat kotimaan metsäpolitiikan suurimpia haasteita lähivuosina.
Lyhyellä aikavälillä puun tarjontaa saadaan tehokkaasti lisätyksi puun myyntiveroon liittyvillä kannustimilla. Ne eivät kuitenkaan poista pitkän aikavälin ongelmia: metsälöiden pirstoutumista, metsänomistajien ikääntymistä ja puunmyyntitulojen merkityksen vähenemistä metsänomistajien tulonlähteenä. Näiden ongelmien korjaamiseen tarvitaan valtiovallalta metsävähennyksen korotusta huomattavasti järeämpiä verokannustimia.
Lisätietoja:
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Juha Saikkonen, puhelin 0400 325 590
Linkit ja lisätiedot

