Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsänomistajat odottavat korjauksia puukaupan edellytyksiin
9.4.2008
MTK:n johtokunnnan puheenjohtaja Michael Hornborg korostaa MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa Espoossa tänään pitämässään katsauksessa metsäteollisuuden ja valtiovallan roolia puukaupan vauhdittamisessa.
Metsä- ja elinkeinopolitiikan keskeinen puheenaihe on suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuus. Tehtaiden sulkemispäätökset, Venäjän vientitullit ja kotimaisten hakkuiden lisääminen ovat ajankohtaisia ja merkittäviä asioita. Ne ovat tärkeitä myös metsänomistajille. Kukaan ei vielä muutama vuosi sitten osannut ennakoida, millainen murros suomalaista metsäsektoria odottaa.
Metsänomistajan etu on, että Suomessa säilyy laaja ja kilpailukykyinen metsäteollisuus. Tämä on myös esimerkiksi valtioneuvoston viime kuussa hyväksymän Kansallinen metsäohjelma 2015 tavoitteena. Tavoitteena on lisätä kotimaisten metsien hakkuita 10 – 15 milj. m3 vuodessa.
Tänä vuonna puukaupasta on kuitenkin puuttunut se veto, mikä vuosi sitten markkinoille oli tunnusomaista. Kaikki leimikot kävivät kaupaksi, hintakehitys oli nouseva, ja kaikilla ostajilla kova halu ostaa puuta. Nyt tällaista ilmapiiriä ei markkinoilla ole. Ratkaisevaa on metsäteollisuuden oma toiminta ja kysynnän todellinen kasvu, eivät yksinomaan valtiovallan toimet.
Valtiovalta voi kuitenkin myös pilata puumarkkinoiden toimivuuden. Sen osoittavat viime aikojen veroratkaisut. Jahkailu ensiharvennusten verovapaudesta ja sen ympärillä edelleen jatkuva epävarmuus jättivät metsänomistajat odottamaan päätöksiä.
Hallituksen edustajat ovat useaan otteeseen vedonneet metsänomistajien yhteiskuntavastuuseen puukaupan vauhdittamiseksi. Veroratkaisujen johdosta tällaisilta vetoomuksilta on pudonnut pohja pois. Hallitus ei tuntunut lopultakaan ymmärtävän omien toimiensa merkittävyyttä puumarkkinoiden toimivuuden näkökulmasta.
Metsäteollisuus on ilmeisesti luottanut valtiovallan toimiin puukaupan saamiseksi kunnolla käyntiin. Niin passiivinen se alkuvuodesta on ollut. Nyt sen toiminta kentällä on vähitellen vilkastumassa, ja se on hyvä ennusmerkki markkinoille.
Puukaupan vauhdittuminen edellyttää vähintään kolmen seuraavan asian toteutumista. Ensinnäkin hallituksen on korjattava metsätiloja koskeva perintöveroesitys ja valmisteltava yksinkertainen ensiharvennusten verovapausesitys nopeasti. Toiseksi metsäteollisuuden on aktivoiduttava markkinoilla ja ymmärrettävä markkinatalouden pelisääntöjen koskevan myös puumarkkinoita. Kolmanneksi kaikkien metsänhoitoyhdistysten on aktiivisesti lähdettävä mukaan ensi viikolla käynnistyvään harvennushakkuukampanjaan. Metsähoitoyhdistykset ovat avainasemassa metsänomistajille annettavassa neuvonnassa ja puukauppojen avustamisessa.
Maaliskuussa tehdyn metsätutkakyselyn perusteella puunmyyntiaikomukset tänä vuonna ovat aikaisempien vuosien tasolla, mikä osoittaa, että suomalaiset perhemetsänomistajat haluavat huolehtia Suomessa toimivan metsäteollisuuden puun saatavuudesta. Se on niin metsäteollisuuden, perhemetsänomistajien kuin koko yhteiskunnankin etu.
Lisätietoja: MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Michael Hornborg, 040 722 0552
Linkit ja lisätiedot

