MTK

Toimintopainikkeet

Facebook Twitter My Space Delicious Sähköposti

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

MTK-päätason navigaatio

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Valppaana grillikauteen: Suomalaisessa sianlihassa ei salmonellaa - ainoana EU:ssa

18.6.2008

Suomen pitkäjänteinen työ salmonellaa vastaan on kannattanut. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA julkaisi viime viikolla selvityksen salmonellan esiintyvyydestä lihasioissa EU-jäsenmaissa. Suomi oli ainoa jäsenmaa, jossa salmonellaa ei todettu lainkaan.

Tutkimukseen osallistuneet 25 jäsenmaata ja Norja keräsivät tutkittavat näytteet maansa teurastamoilta. EFSAn selvityksen mukaan salmonellaa esiintyi yhdellä kymmenestä (10,3 %) tutkitusta lihasiasta. Salmonellan esiintyvyys vaihteli jäsenmaissa nollasta 29 prosenttiin. Suomi oli ainoa jäsenmaa, jossa salmonellaa ei todettu lainkaan. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi Espanjassa salmonellaa esiintyi 29 prosentissa tutkitusta sianlihasta. Tanskassa vastaava luku oli 7,7 prosenttia.

Salmonella on toiseksi eniten raportoitu ruokamyrkytyksen aiheuttaja Euroopassa. Vuonna 2006 EU:ssa raportoitiin 160 649 salmonellatartuntaa, eli noin 35 henkilöä 100 000:sta sairastui salmonellaan.

Juhannukseen valmistautuvan kuluttajan on syytä olla tarkkana. Maahamme tuodaan yhä enemmän ulkomaista lihaa. Kotimainen lihan pakkaaja tai valmistaja ei aina takaa lihan alkuperämaata kotimaiseksi. Pakkauksessa on mainittava lihan alkuperämaa, jos se on eri kuin valmistajalla ja alkuperämaan ilmoittamatta jättäminen saattaisi johtaa kuluttajaa harhaan. Varmin tapa tunnistaa kotimainen tuote on Joutsenlippu-merkki.

Kuluvan vuoden toukokuun loppuun mennessä Suomessa tuotettiin sianlihaa 92,2 miljoonaa kiloa (Lähde: TNS Gallup). Alkuvuonna sianlihaa tuotiin Suomeen 9,2 miljoonaa kiloa. Nousua edellisvuoteen oli 8,3 prosenttia. Suomessa elintarvikkeiden turvallisuutta valvotaan. Kaikkea Suomeen tuotavaa lihaa ei käytännössä kuitenkaan pystytä testaamaan salmonellan varalta.

EFSA on kartoittanut salmonellan esiintyvyyttä myös jäsenmaiden kananmunantuotannossa, broilerin- ja kalkkunankasvatuksessa sekä viimeksi teurassioissa. Salmonellan vähentämiseksi on EU:ssa lainsäädännöllä asetettu alle yhden prosentin tavoitetaso neljän vuoden sisällä. Suomessa tähän tavoitteeseen on jo päästy.

Suomessa ennaltaehkäisevä eläinten terveydenhuoltotyö ja viranomaisten tutkimukset takaavat puhtaan elintarvikeketjun ja suomalaisen kuluttajan turvallisuuden. Kuluttaja voi ostovalinnoillaan tukea kotimaista elintarviketuotantoa ja ensiluokkaista laatuketjua. Vaikka läpinäkyvä elintarvikeketjumme tuo lisäkustannuksia, hyödyt siitä ovat sitäkin suuremmat.

Lisätietoja:

MTK:n kotieläinasiamies, eläinlääkäri Vuokko Puurula, 040 505 9007

Lisää aiheesta internetisssä:

 
 
 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste