Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsäteollisuuden puuhuolto toimii
21.10.2008
Puukauppa kävi elokuun aikana ennätystahtiin, mutta puun ostot pienenivät selvästi syyskuussa. Metsäteollisuuden ostotoiminta onkin viime viikkoina muuttunut hyvin valikoivaksi. Suomessa toimivalla metsäteollisuudella ei ole tällä hetkellä ongelmia puuhuollon kanssa, toteaa MTK:n metsälinjan tutkimuspäällikkö Erno Järvinen.
Metsäteollisuuden puun tarve vähenee tänä vuonna usealla miljoonalla kuutiometrillä. Tämän taustalla on ennen kaikkea poikkeuksellisen heikko sahatavaran markkinatilanne. Lisäksi massa- ja paperiteollisuuden tuotannonsupistukset Suomessa sekä synkät talousnäkymät pienentävät metsäteollisuuden puuntarvetta ensi vuonna. Siitä huolimatta kotimaista puuta tarvitaan entistä enemmän sillä puun tuonti supistuu merkittävästi.
Talvikorjuuseen soveltuvia leimikoita on ostettuna jo lähes koko talven tarpeiksi. Lisäksi puuta on tuotu ennätyskorkeasta hinnasta huolimatta selvästi viime vuotta enemmän. Kotimainen puu, erityisesti kuitupuu, on tällä hetkellä tuontipuuhun verrattuna erittäin kilpailukykyistä.
Puun myyntitulojen verotusta koskevan lain valmistelu on edelleen kesken. Lopullisten veroratkaisujen lisäksi puukaupan piristyminen edellyttää ostoaktiivisuuden tuntuvaa lisääntymistä, sillä metsänomistajat suunnittelevat myyvänsä puuta ensi vuonna ennätystahtiin. Tämän takia puun myyntejä koskeva verolaki tulisi saada valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Kotimaista puuta voidaan käyttää useita miljoonia kuutiometrejä enemmän joka vuosi. Kotimaisen puun käytöstä hyötyy koko yhteiskunta, Järvinen muistuttaa.
Lisätietoja:
tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK, metsälinja
040 351 7978 tai erno.jarvinen(at)mtk.fi
Linkit ja lisätiedot

