Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Reilun kaupan ideaa laajennettava myös kotimaiseen tuotantoon
9.11.2008
MTK:n maaseutunuorten syysparlamentti antoi julkilausuman Jyväskylässä lauantaina 8. marraskuuta 2008:
Kansainvälinen Reilun kaupan perusajatus pitää laajentaa myös kotimaisiin elintarvikkeisiin. Jyväskylässä 7.-8.11.2008 kokoontunut valtakunnallinen maaseutunuorten syysparlamentti hakee maailmanmerkistä ratkaisua kotimaisen maatalouden kustannuskriisiin. Tavoitteena on saada voimaan Reilun kaupan hinnoitteluperiaatteet, joilla taataan kohtuullinen elintaso myös kotimaisen ruoan tuottajille. Kuluvana vuonna tuottajahintojen lasku ja kustannusten raju nousu ovat jättämässä monet nuoret viljelijät kokonaan ilman palkkaa.
Reilun kaupan merkkijärjestelmällä ja suomalaisella maataloudella on monia yhtymäkohtia. Reilun kaupan tuotteita tuotetaan samaan tapaan kuin Suomessa eli perheviljelmillä. Yhteinen ongelma on se, että viljelijät eivät saa sadostaan korvausta, joka kattaisi tuotantokustannukset. Myös Jyväskylässä kokoontuneet maaseutunuoret haluavat tulonsa markkinoilta.
Jokaisesta myymästään joulukinkusta tuottaja tekee tappiota viisi euroa. Porsaanpaistista jää viljelijälle 1,61 euroa, kun kuluttaja maksaa siitä 7,21 euroa. Euron reikäleivästä viljelijä saa neljä senttiä. Maitolitran hinnasta lypsäjän osuus on 39 prosenttia. Raaka-aineista muun muassa lannoitteiden, rehujen, energian ja rakentamisen hinnat ovat nousseet kestämättömälle tasolle. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ennusteen mukaan maatalouden ja maatilojen yrittäjätulo romahtaa tänä vuonna 37 prosenttia. Maataloustulo on laskenut alimmilleen 40 vuoteen.
Lisätietoja maaseutunuorilta:
Veli Hyttinen, maidon- ja lihantuottaja, Pudasjärvi,
p. 0400 124 994
Lasse Lukkari, sianlihantuottaja, Anjalankoski,
p. 050 537 7494
Eeva Taneli, viljanviljelijä, Loimaa, p. 050 569 2312
Jukka Ojantakanen, maidontuottaja, Rantsila,
p. 040 738 4375
Tommi Lunttila, viljanviljelijä, nuorten edustaja MTK:n johtokunnassa, Äänekoski, p. 0400 716 090
Linkit ja lisätiedot

