Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsänomistajien edunvalvonnan tarve kasvaa
16.7.2010
- Kulunut vuosi on osoittanut, ettei metsänomistajien edunvalvonnan tarve ole poistunut mihinkään – pikemminkin päinvastoin, totesi MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen "Vihreät Niityt" -tapahtumassa Kajaanissa perjantaina.
Metsäsektorilla kaikki on muutoksen kourissa ja kansantalouden tai metsäteollisuuden etu ohittaa helposti metsänomistajien edun oli sitten kysymyksessä lainsäädännön kehittäminen tai puumarkkinoiden toimivuus.
Metsätalouden kannattavuuden pitää olla metsänomistajan käsissä. Metsäomistaja tekee päätökset metsien hoidosta ja käytöstä. Kun metsänomistaja kantaa yrittäjäriskin, pitää hänellä olla mahdollisuus kannattavaan tuotantoon, aivan kuten muussakin elinkeinotoiminnassa.
Koko Suomen ja erityisesti Kainuun metsävarat ja hakkuumahdollisuudet ovat nousussa. Varmin tapa saada puuvarat hyödyntämään metsäteollisuutta ja kansantaloutta on metsäomistajalähtöinen metsäpolitiikka. Metsälaki on kehitettävä niin, että metsänomistajille on tarjolla erilaisia metsänkäsittelymalleja, pehmeistä ”luonnonmukaisista” menetelmistä todelliseen tehotuotantoon.
Puukaupan tämän hetkinen vauhti vastaa metsäteollisuuden tarvetta. Kesäkauden puukauppa on ollut jopa ennätyksellisen vilkasta. Myös puukaupan toimivuuden kannalta on olennaista, että markkinoiden annetaan toimia ja metsäomistajien omistusoikeutta kunnioitetaan.
Kuluva vuosi on osittanut, että suomalainen puumarkkina on varsin toimiva. Meillä on paljon sellaisia vahvuuksia, jotka puuttuvat liki kaikista muista maista. Silloin kun puulle on aitoa kysyntää, on myös tarjontaa! Se, mitä puumarkkinoilla tarvitsemme, on kattavaa ja ajantasaista markkinatietoa, uusia toimintamalleja ja asiakaslähtöistä toimintaa. Puumarkkinaa ei kehitetä pakkokeinoilla.
Lisätietoja: Metsäjohtaja Juha Hakkarainen 0400 870 867
Linkit ja lisätiedot

