MTK

Toimintopainikkeet

Facebook Twitter My Space Delicious Sähköposti

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

MTK-päätason navigaatio

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Puukaupan vuoristorata ei ole kenenkään etu

1.2.2010

Voimakkaiden heilahteluiden jälkeen raakapuumarkkinat ovat nyt normalisoitumassa. Kaikille puutavaralajeille on nyt kysyntää. Ennusteiden mukaan metsäteollisuuden puunostotarpeen kotimaan metsistä pitäisi yli kaksinkertaistua. Tämän saavuttaminen edellyttää pitkäjänteistä toimintaa puukaupassa sekä puun ostajilta että myyjiltä, tähdentää MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.

Vuoden 2009 kahdella viimeisellä viikolla metsäteollisuus osti 4,2 miljoonaa kuutiometriä puuta. Tämä oli yli neljännes koko viime vuoden ostoista. Kuluneen vuoden kolmen ensimmäisen viikon ostomäärä on ollut vain 0,7 miljoonaa kuutiometriä.

Metsänomistajien toiminta puumarkkinoilla oli viime vuoden aikana rationaalista, kun puun myyntitulojen määräaikainen 50 prosentin verohuojennus päättyi joulukuun lopussa. Puun ostajien kannalta tilanne on kuitenkin hankala. Pitkäjänteisen toiminnan kannalta puukaupan tulisi käydä huomattavasti nykyistä tasaisemmin.

Puumarkkinoilla tarvitaan ennen kaikkea vakautta ja luottamusta ostajien ja myyjien välillä. Metsänomistajien kannalta tärkeitä asioita ovat lisäksi metsänomistajalähtöiset puukaupalliset palvelut sekä ajantasainen markkinainformaatio, Hakkarainen korostaa.

 

Lisätietoja:
metsäjohtaja Juha Hakkarainen 0400 870 867
tutkimuspäällikkö Erno Järvinen 040 351 7978
s-posti: etunimi.sukunimi@mtk.fi



 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste