Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Maaseudulla ratkaiseva rooli EU:n kasvustrategiassa
7.4.2010
Maaseudun uusiutuvilla luonnonvaroilla ja yrityksillä on ratkaiseva rooli EU:n kasvustrategiassa. EU:n pitää rohkeasti linjata tavoitteensa uusiutuvien luonnonvarojen käytön kasvattamisesta. Suomen on oltava asiassa aktiivinen. Kestävälle kasvulle on tilaa, sillä esimerkiksi Euroopan metsien kasvusta käytetään vain reilu puolet, sanoi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila MTK-Uusimaan kevätkokouksessa 7.4.2010 Helsingissä.
Euroopan unionin tavoitteena on luoda kestävän kasvun eurooppalainen malli panostamalla työllisyyteen, tutkimukseen, ilmastonmuutoksen hillintään, energiatalouteen ja koulutukseen sekä köyhyyden torjuntaan.
EU pyrkii parantamaan energiaomavaraisuuttaan reilusti. Tämä liittyy osin ilmastopolitiikkaan, mutta myös huoltovarmuuteen. Tärkeimpien hyödykkeiden, kuten energian ja ruoan kohdalla ei voida enää jättäytyä tuonnin varaan. EU:n valitsema linja lähestyy hyvin suomalaista tapaa suhtautua huoltovarmuuteen. EU:n suunnan muutoksen pitäisi nopeasti näkyä myös käytännön maatalouspolitiikassa, sen rahoituksen turvaamisessa ja sisällössä.
EU:n tavoitteena on luoda energialle sisämarkkinat Euroopassa ja Suomi on jatkossa osa tätä markkinaa. EU-maiden hintataso yhtenäistyy, samoin kuin energiapolitiikan. Siksi kansallinen keskustelu ”risupaketeista” on epäasiallista. Suomi ei ole erillinen saareke Euroopassa, vaan kehitämme energiapolitiikkaa osana eurooppalaista kokonaisuutta.
EU:n strategiassa on vahvasti esillä yrittäjyyspolitiikka. Erityisesti pk-yritysten toimintaedellytyksiä halutaan parantaa tavoitteena parantaa muun muassa pk-yritysten rahoituksen saantia, kansainvälistymistä ja yritysverkostojen muodostumista.
Samanlaista politiikkaohjelmaa tarvitaan myös Suomeen. Moni maatalousyrittäjä onkin perustanut maatalouden rinnalle aivan uuden yrityksen. Vaihtoehtoisia uria palkkatyölle on kuitenkin monia. Tarvittaisiin aivan uudenlaista ajattelua ja edelläkävijän roolia.
Yrityksen perustamisen pitää olla helppoa ja hallinnollisten kustannusten kohtuullisia. Tällä hetkellä näin ei ole. Se näkyy erityisesti suomalaisissa maaseutuyrityksissä – jopa jatkon ja kasvun estävänä tekijänä.
Kotimaista energiaa käyttäviä lämpölaitoksia nousee niin julkisten kohteiden lämmittäjiksi kuin pk-yritysten lämmöntoimittajiksi. Kotimaan matkailussa haetaan maaseutukohteita vaihtoehdoksi lomakeskuksille. Maatilamatkailukohteet palvelevat myös alueen ikääntyvää väestöä ateriapalveluin ja virkistysmahdollisuuksin. Uusilla, erilaisilla palveluilla on kysyntää. Perinteisten hevostallipaikkojen lisäksi koirille tarjotaan lomakohteita.
Hyvät julkiset hankintapäätökset ovat kunnissa parasta mahdollista elinkeinopolitiikkaa. Tässäkin asiassa pitäisi kuntien ottaa rivakampi ote.
Lisätietoja: puheenjohtaja Juha Marttila, 050 3413167
Linkit ja lisätiedot

