
29.6.2010
Tilastokeskuksen 28.6.2010 julkaisema tutkimus kertoi, että ruoan ja alkoholittomien juomien kuluttajahinnat ovat Suomessa viidenneksen EU:n keskiarvon yläpuolella. Eräänä keskeisenä selityksenä korkeampiin kuluttajahintoihin on julkisuudessa esitetty suomalaisen maatalouden korkeampia tuottajahintoja.
Väitteet Suomen korkeista tuottajahinnoista eivät pidä paikkaansa. Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA:n selvitys helmikuulta 2010 osoittaa, että maataloustuotteiden tuottajahintataso Suomessa oli tutkimusajankohtana vuoden 2009 alussa 27 EU-maan keskitasoa. Selvitys pohjautui niin ikään Eurostatin ja Tilastokeskuksen lukuihin.
Tuottajahintojen vuonna 2008 alkanut lasku on jatkunut kevääseen saakka. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry näkee tuottajahintojen markkinakehityksen huolestuttavana suomalaisen maanviljelijän toimeentulon kannalta.
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen tilastot osoittavat, että viime vuoden huhtikuusta vuoden 2010 huhtikuuhun maidon tuottajahinta laski 11 prosenttia, naudanlihan 5 prosenttia ja sianlihan 6 prosenttia. Rukiin ja leipävehnän hinnat laskivat yli 20 prosenttia ja ruokaperunan tuottajahinta peräti 41 prosenttia.
Selityksiä Suomen elintarvikkeiden kuluttajahintoihin pitää hakea logistiikasta sekä alentamisen jälkeenkin korkeasta ruoan arvonlisäverokannasta moniin Euroopan maihin verrattuna.
Lisätietoja maataloustuotteiden tuottajahintakehityksestä Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen sivuilta:
Simo Tiainen, johtaja, puh. 040 553 3131
Jouko Nieminen, asiantuntija, puh. 040 553 6565