
3.6.2010
MTK käynnisti kesäkampanjan kotimaisen ruoan puolesta. Kampanjan teema ”Kesän MAKU tulee maaseudulta” muistuttaa kuluttajia suomalaisen ruoan ainutlaatuisuudesta, sen mausta ja aromista ja siitä, miksi suomalainen ruoka on niin hyvää. Kampanja näkyy kesäkuussa Helsingin sisääntuloväylillä, metroasemilla, metroissa, raitiovaunuissa sekä aikakauslehdissä. Kampanjan nettisivuilla www.mtk.fi/kotimaistakoriin voi osallistua kesäruokakisaan. Palkintona kolme 200 euron lahjakorttia, joilla voi ostaa kotimaista ruokaa.
Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Emme pääse kehuskelemaan suurilla sadoilla, mutta viileä ja valoisa kesä palkitsee meidät sitäkin runsaammin maulla ja aromeilla. Kesän maun voi maistaa mansikoissa, tomaateissa, kurkuissa, yrteissä ja perunoissa. Valoisuus maistuu myös luonnonmarjoissamme, mustikassa, puolukassa ja lakassa.
Suomessa menestyvät mansikkalajikkeet eivät ole niitä suurimpia, mutta ne ovat maailman makeimpia ja mehukkaimpia. Aito varhaisperuna valmistuu kesän korvalla. Se on kiinteää ja maukasta. Ruis on Suomen kansallisvilja ja ruisleipä perintö, jota muut eivät vaali. Runsas valo antaa kotimaiselle tomaatille ja kurkulle makeuden ja kesäisen aromin. Kotimaista tomaattia ei revitä puoliraakana matkalle, vaan se saa kypsyä varressaan valmiiksi asti.
Kotimainen ruoka säästää luontoa. Mitä lähempänä ruoka tuotetaan, sitä vähemmän tarvitaan kuljetuskilometrejä. Kotimainen ruokaketju sitoutuu laatuun. Lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita käytetään Suomessa monia muita maita vähemmän. Maa, ilma ja vesi ovat puhtaampia kuin tiheämmin asutuissa maissa. Suomalainen elintarvikevalvonta ja -tarkastus takaavat turvalliset tuotteet.Kotimainen ruokaketju työllistää yli 300 000 suomalaista. Ruokaketju luo työpaikkoja mm. jalostuksessa, kaupassa ja kuljetuksessa. Valitsemalla ostoskoriinsa kotimaista kuluttaja varmistaa, että nämä työpaikat pysyvät Suomessa.
Kampanjassa nostetaan esiin Joutsenlippu- ja Sirkkalehti-merkit, joista tunnistaa varmasti suomalaisen ruoan. Maku on hyvä syy syödä kotimaista ruokaa. Olkoon toinen syy vaikka työllisyys. Annetaan töitä kaverille!
-------------------
Kotimainen ruoka esittäytyy myös SuomiAreenassa, Porissa 21.-23.7.2010. Suomalaisen ruoan makunautintoja esittelevät keittiömestari Markus Maulavirta ja MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.
www.mtk.fi/kotimaistakoriin
ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, 050 5118909
tiedottaja Kaija Stormbom, 040 8489 559