Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Vastuullisella ruoantuotannolla on kasvunvaraa Suomessa ja maailmalla
18.6.2010
Tänään maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle luovutetussa kansallisessa ruokastrategiassa esitetään, että Suomen ruoan tuotannon arvo, vienti mukaan lukien, kaksinkertaistetaan nykyisestä vuoteen 2030 mennessä.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK uskoo, että tavoitteen edellyttämä neljän prosentin vuotuinen kasvu on mahdollinen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että Suomessa huolehditaan maataloustuotannon riittävästä kannattavuudesta ja muista perusedellytyksistä, elintarvikealan tutkimus- ja tuotekehityksestä sekä markkinointiosaamisesta.
- Väestö maapallolla kasvaa ja samalla kasvaa ruoan tarve. Kotimainen ruoantuotanto on tulevaisuuden ruokaturvan kannalta entistäkin tärkeämpää. Suomen vahvuuksia kansainvälisessä kilpailussa ovat vahva osaaminen sekä runsaat ja puhtaat maaperä- ja vesivarat, sanoo MTK:n puheenjohtaja ja kansallista ruokastrategiaa pohtineen työryhmän jäsen Juha Marttila.
Kasvustrategia voi toteutua, jos maassamme kehitetään kuluttajien tarpeita vastaavia korkean jalostusarvon elintarvikkeita ja onnistutaan vientituotteiden tuotteistamisessa sekä markkinoinnissa. Strategian edellytys on oma elinvoimainen ja vakaalla pohjalla toimiva maatalous.
Suomalainen maatalous tarvitsee jatkossakin epäsuotuisien luonnonolosuhteiden tasaamiseksi tukea EU:lta ja Suomelta ja että viljelijät selviävät mm. ilmastonmuutoksen ja vesistöjen suojelun vuoksi heille asetettavista kasvavista vaatimuksista. Vähintään yhtä tärkeää on, että suomalaiset arvostavat lähellä tuotettua kotimaista ruokaa.
Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, lähiruoka ja luomu nostavat päätään uusina kasvualueina. Lähiruoan ja luomun suosion kasvu edellyttää kuitenkin pienimuotoisen elintarviketeollisuuden määrätietoista kehittämistä.
Teollinen elintarviketuotantomme on tuoreuden ja ruokaturvan näkökulmasta maailman huippuluokkaa. Elintarvikkeidemme jäljitettävyys ja eläintautivalvonta toimivat kansainvälisessä vertailussa erittäin hyvin. Näissä asioissa voisimme paukutella henkseleitämme ja tuoda esille kansallista osaamistamme nykyistä enemmänkin, Marttila kehuu.
- Suomalaiseen elintarvikealan tutkimukseen on suunnattava lisää rahoitusta. Esimerkiksi Sitran ja Tekesin tutkimusrahoitus elintarvikealalle on ollut toistaiseksi melko vähäistä. On hyvä muistaa, mikä merkitys julkisella rahoituksella oli vaikkapa Nokian syntymisessä, Marttila jatkaa.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Juha Marttila, 050 341 3167
toiminnanjohtaja Antti Sahi, 0400 804 496
Ruokstrategiasta muualla internetissä:
Maa- ja metsätalousministeriö
MTK:n tavoitteet eduskuntavaaleissa 2011:
Linkit ja lisätiedot

