Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
EU:n maatalouspolitiikan rahoitusrakenteet muuttuvat?
1.10.2010
EU:n komissiolta on tulossa marraskuussa tiedonanto unionin maatalouspolitiikasta vuoden 2013 jälkeen. Maatalouspolitiikan rahoitusrakenteita ollaan ehkä muuttamassa. On vaarana, että osa Suomelle tärkeiden osarahoitteisten tukien rahoituksesta siirtyisi kokonaan unionin varoista rahoitettaviksi. Toteutuessaan tämä merkitsisi Suomessa olennaisesti alhaisempaa tukitasoa etenkin, jos maatalouspolitiikan rahoitusta EU:n budjetissa ei lisätä nykytasolta, arvioi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Laihian Maltaan 100-vuotisjuhlassa 1.10.2010 Laihialla.
Maatalouden tilatuet rahoitetaan jäsenmaissa nykyisin kokonaan EU:n varoista. LFA- ja ympäristötuki rahoitetaan osittain maaseudun kehittämistoimiin tarkoitetuista EU:n varoista ja osittain kansallisista varoista. Marttilan mukaan kansallisen rahoituksen tarve kasvaa huomattavasti, jos rahoituksen perusrakenne muuttuu.
Suomen ruokaturvaa, elintarviketeollisuuden toimintaa ja viljelijöiden toimeentuloa ei saa vaarantaa. Nykyhallitus ja etenkin keväällä valittava uusi hallitus ovat paljon vartijoina. MTK edellyttää hallitukselta vahvaa tukea Suomen maatalouden tuotantoedellytykset varmistavalle maatalouspolitiikalle ja sen riittävälle rahoitukselle.
EU:n maatalouspolitiikalla on luotava kannattavan maataloustuotannon perusta ja tasattava Suomen luonnonolosuhteista johtuvaa kilpailuhaittaa. Maatalouspolitiikassa tarvitaan edelleen myös tuotantoon kannustavia tukia ja markkinoita sääteleviä järjestelmiä. Kannattava maataloustuotanto mahdollistaa laadullisesti ja eettisesti korkeatasoisen tuotannon ja kuluttajien luottamuksen.
Suomalaisen maatalouden tehtävää ja merkitystä ei nyt saa aliarvioida. Ruoantuotanto on yksi Suomen tulevaisuuden kasvualoista ja kotimainen kannattava maataloustuotanto on kasvun pohja. Lähivuosikymmeninä kasvavaan ruoan kysyntään suomalaiset viljelijät vastaavat osaamisella, laadulla ja eettisesti korkeatasoisella tuotannolla, sanoi Marttila.
Lisätietoja: Juha Marttila 050 3413167
Linkit ja lisätiedot

