Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsänhoidon pitää olla kustannustehokasta ja metsänomistajan arvojen mukaista
27.1.2010
Metsänomistajat hoitavat ja käyttävät metsiään, jos se tuottaa heille jotakin hyötyä – rahallista tai muuta – ja kun toiminta vastaa heidän omia tavoitteitaan ja arvojaan. Kannustimia metsänhoitoon tarvitaan edelleen, valvontaa ja pakkokeinoja ei. Ne johtavat ainoastaan metsänomistajien vieraantumiseen metsätaloudesta ja puukaupasta, totesi MTK:n metsäasiantuntija Lea Jylhä MMM:n metsänhoidon linjat -seminaarissa Helsingissä.
Metsänhoidolle asetetut tavoitteet saavutetaan parhaiten oikein kohdennetulla neuvonnalla ja koulutuksella. Metsänomistajan on tiedettävä, mitä eri toimenpiteistä tai niiden tekemättä jättämisestä seuraa metsän, talouden ja metsänomistajan tavoitteiden kannalta.
Metsänhoidon pitää olla kustannustehokasta. Tämä vaatii työmenetelmien kehittämistä, turhien työvaiheiden karsimista ja laadukkaita palveluita metsänomistajille. Palveluita tarvitaan aiempaa enemmän ja niiden on oltava entistä monipuolisempia. - Palvelussa on muistettava, että asiakkaana on metsänomistaja, ei metsä, Jylhä muistuttaa.
Kannattavuus motivoi hoitamaan metsiä. Kannattavuuteen vaikuttaa eniten puun kysyntä ja hinta eli markkinat. Niihin ei lainsäädännöllä voi juuri vaikuttaa. - Lainsäädännöllä ei kuitenkaan pidä luoda sellaisia rajoitteita, jotka haittaavat kaupaksi käyvän tavaran tuottamista tai lisäävät metsän kasvatuksen kustannuksia. Jos metsänomistaja haluaa kasvattaa laadukasta erikoispuuta puusepänteollisuuden tarpeisiin, ei lainsäädännöllä saa karsinoida häntä sellupuun tuottajaksi, Jylhä tähdentää.
Metsänomistajatutkimusten mukaan metsäsuunnitelmat ovat tärkeitä metsänomistajan päätöksenteossa. - Metsäsuunnitelmien pitää perustua metsänomistajien tarpeisiin ja tavoitteisiin. Metsäsuunnitelmiin tulisi yhdistää työkalut myös tilakohtaisen kannattavuuden mittaamiseen.
Metsänomistajan on voitava valita myös valtavirrasta poikkeava metsänkasvatusmenetelmä, jos se ei johda metsän hävittämiseen tai suojeltujen luontoarvojen häviämiseen. Metsänhoidon menetelmiä pitää kehittää niin, että ne palvelevat metsänomistajien tavoitteita. Tämä varmasti lisää myös ns. passiivisten metsänomistajien kiinnostusta aktiiviseen metsänhoitoon ja puukauppaan.
Lisätietoja: metsäasiantuntija Lea Jylhä, MTK puh. 0400 848 8081
Linkit ja lisätiedot

