Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Hallitukselta surkea budjettiesitys maa- ja metsätaloudelle
5.10.2011
MTK ei hyväksy hallituksen jyrkkää leikkaus- ja veronkiristyslinjaa maa- ja metsätaloudessa. Hallitus ei ole lainkaan ottanut huomioon maataloustuotannon kannattavuuden heikkenemistä ja uusiutuvan metsäenergian lisäämistavoitteita, vaan esittää yhteensä 90 miljoonan euron leikkausta maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan. MTK edellyttää esitysten perumista eduskuntakäsittelyssä.
Merkittävä osa leikkauksesta alentaa suoraan viljelijöiden, metsänomistajien ja muiden maaseutuyrittäjien tuloja. MTK ei voi hyväksyä näitä leikkauksia eikä kustannusten lisäyksiä muun yhteiskunnan palkkakehityksen vastaisesti, vaan edellyttää esitysten perumista eduskuntakäsittelyssä.
Maataloudelle kaksinkertainen leikkaus tukalassa kannattavuustilanteessa
Hallitus aiheuttaa maataloudelle kaksinkertaisen leikkauksen: tulotuet alenevat vaikeassa kannattavuustilanteessa, minkä lisäksi viljelijäkotitalouden joutuvat useampien veronkiristysten ja maksukorotusten kohteeksi kuin muut väestöryhmät.
Hallitus esittää hallitusohjelman mukaisina säästöinä maataloudessa peräti 45,5 miljoonaa euroa. Tästä kansalliseen tukeen ja ympäristötukeen kohdentuu noin 27 miljoonaa euroa. Menoleikkausten lisäksi hallitus aikoo täysin ilman perusteita kasvattaa viljelijöiden kustannuksia 20 miljoonalla eurolla alentamalla maatalouden energiaverojen palautusta.
MTK on huolissaan myös maatalouden rakenteen kehittämisen rahoituksesta. Hallitus ei esitä siihen lisärahoitusta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jo lähivuosina maatalouden rakenteen kehittäminen vaikeutuu merkittävästi. Mikäli rakenteen kehitys laiminlyödään, se kostautuu nopeasti kotimaisen maatalouden kilpailukyvyn heikkenemisenä.
MTK pelkää, että maatalouden rakenteen kehittäminen ja joustavien sukupolvenvaihdosten tekeminen vaikeutuu myös siksi, että luopumistukijärjestelmän ehtoja kiristetään poistamalla vuokrausvaihtoehto.
Hallitus on pienentänyt maatalouden neuvonnan rahoitukseen valtiovarainministeriön esittämää erityisen suurta leikkausta. Rahoitusta esitetään kuitenkin pudotettavaksi noin kolmanneksella. Tämä on MTK:n mielestä täysin kohtuutonta, koska riittävän neuvonnan tason ylläpitäminen leikkausten jälkeen lisää vääjäämättä palvelujen kustannuksia.
Metsätalouden leikkaukset vaarantavat uusiutuvan energian lisäämistavoitteet
Puuntuotannon tuet laskevat yli viidenneksen 60 miljoonaan euroon ja muuttuvat verollisiksi.
Kuluvalta vuodelta siirtyvien maksatusten jälkeen ensi vuonna tukiin on käytettävissä vain n. 40 miljoonaa euroa. Leikkaukset vähentävät metsänomistajien innokkuutta investoida puuntuotantoon ja metsien kasvuun. Tähän asti metsänomistajat ovat sijoittaneet metsiinsä kolme euroa jokaista tukieuroa kohden. Näillä tuki-investoinneilla on luotu pohjaa kehittyvälle biotaloudelle.
Pienpuun energiatuki jää selvästi jälkeen tavoitteeksi asetetusta 22 miljoonasta eurosta. Hallitusohjelmaan on kirjattu uusiutuvien energialähteiden lisääminen aiemmin asetetun EU-tavoitteen mukaisesti. Tässä ainoa kustannustehokas keino on metsäenergia. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että laki pienpuun energiantuotannosta saadaan voimaan ja panostukset ovat riittävällä tasolla.
Metsätalouden ympäristötukeen esitetään 8,3 miljoonaa euroa, mikä on 3 miljoonaa euroa vähemmän. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uusien määräaikaisten METSO-suojelusopimusten tekeminen loppuu lähes kokonaan.
Pääomatuloveron kiristys rokottaa maaseudun yrityksiä ja metsänomistajia
Hallituksen esittämä pääomatuloveron kiristys kohdistuu pieniin maaseudun yrityksiin ja metsänomistajiin, jotka eivät pääse hyötymään yhteisöverojen alentamisesta. Kotitalousvähennyksen leikkaus heikentää maaseudun palveluyrittäjien toimintamahdollisuuksia.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Juha Marttila, 050 341 3167
johtaja Seppo Aaltonen (maatalous), 040 558 5637
metsäjohtaja Juha Hakkarainen (metsätalous), 0400 870 867
johtaja Timo Sipilä (verotus), 040 505 9179
Linkit ja lisätiedot

