Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Yhteinen juhla virkistää ja antaa voimia

29.6.2007

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtajan Olavi Peltolan puhe Turun liittokokouksen iltajuhlassa 29.6.2007.

Arvoisa liittokokousväki
Våra nordiska vänner
Dear guests.

Meillä on takana hyvä ja antoisa liittokokous, jossa olemme linjanneet järjestömme tulevaisuuden tavoitteita. Tästä on hyvä lähteä kartoittamaan niitä teitä, joita pitkin tulevaisuuteen suunnistetaan ja rakentamaan niitä stgrategioita, joilla se tulevaisuus voitetaan.

Ensiarvoisen tärkeää on, että lähdemme valloittamaan tulevaisuutta kaikki kolme jäsenryhmää yhdessä. Kun me uusiutuvien luonnonvarojen hyvät haltijat päätämme yhdessä, millainen tulevaisuutemme on, se myös toteutuu. Meillä on vain yhteisiä etuja saavutettavana.

Toivottavasti kansainvälisillä vieraillamme on ollut mielenkiintoinen päivä tutustumisretkellä varsinaissuomalaiseen maaseutuun. Itämeren alueen maa- ja metsätalousjärjestöjen yhteistyötä pitää ja kannattaa edistää. Meillä on vastuullamme Euroopan pohjoisen vyöhykkeen erityispiirteiden ja elinkeinojen vaaliminen. Yhtä köyttä vetäen saamme painoarvoa kansainvälisessä työnjaossa.

Tänään olemme myös opetelleet, ettei tulevaisuutemme ilme ole synkkä, vaan täynnä kirkkaita värejä. Antakaamme värien virkistää myös omaa mieltämme. Kaikki me tiedämme, ettei elämä ole aina helppoa. Joudumme tekemään vaikeita päätöksiä ja kipeitä 
ratkaisuja. Mutta niin vain on, että kun välillä katkaisee arkisen työputken, antaa itselleen luvan juhlia ja vaihtaa haalarit juhlatamineisiin niin kummasti ne arjen murheet tuntuvat kutistuvan.

Nyt onkin juhlan aika. Viihtykää ja nauttikaan illan antimista niin pöydässä kuin esiintymislavallakin. Ja ennen kaikkea nauttikaa toistenne seurasta.

Kohottakaamme maljamme 90-vuotiaalle MTK:lle ja metsänhoitoyhdistysten 100-vuotiaalle toiminnalle.

 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

 

Alatunniste