Suomen maa- ja metsätalouden aiheuttama kuormitus Itämereen

Suomen osuus koko Itämeren fosforikuormituksesta oli 11 % ja typpikuormituksesta 9 % vuonna 2018. Kuormitus vaihtelee kuitenkin vuosittain, joten kuormitusta tulisi katsoa aina pidempinä aikasarjoina. Tosin aikasarjassakin yhdellä vuodella voi olla suuri vaikutus lopputulokseen.

Vuosina 2010-2019 vuosittainen kuormitus Suomesta Itämereen oli keskimäärin 3 400 t fosforia (P) ja 81 000 t typpeä (N). Tästä ihmistoiminnan osuudeksi arvioitiin 2 400 t P ja 53 000 N, mutta osuus vaihtelee merialueittain. Karkeasti arvioiden noin 50 - 75 % P- ja N-kuormituksesta on ihmistoiminnasta peräisin.   

Suomen maatalouden osuus ihmisperäisestä P-kuormituksesta oli keskimäärin 68 % (1 600 t) vuosina 2010-2019. Osuus on pienin Perämerellä (50 %) ja suurin Saaristomerellä (87 %). Metsätalouden osuus oli vastaavasti 17 %. Merialueittain tarkastetuna pienin osuus oli Saaristomerellä (1 %) ja suurin Perämerellä (37 %). 

Typestä maatalouden osuus oli ihmistoiminnasta aiheutuvasta kuormituksesta keskimäärin 50 % (26 000 t) siten, että osuus oli suurin Merenkurkussa (78 %) ja pienin Perämerellä (39 %). Metsätalouden osuus oli 11 %. Osuus oli suurin Perämerellä (25 %) ja pienin Saaristomerellä (1 %).

Jos huomioon otetaan myös luonnonhuuhtouma, niin maatalouden osuus P-kuormituksesta oli noin 47 % ja N-kuormituksesta 32 %. Metsätalouden osalta vastaavat osuudet olivat 11 % (P) ja 7 % (N). [*2]

Edellä esitettyjen lukujen pohjalta oli Suomen maatalouden osuus Itämeren kokonaistyppikuormituksesta noin 3 % ja kokonaisfosforikuormituksesta noin 5 %. Metsätalouden osuus oli molempien osalta prosentin luokkaa.

Itämereen kuormitusta eri lähteistä

Ravinnekuormitus Itämereen on laskenut 1980-luvulta alkaen (kuva 1). Typpikuormitus on nyt samalla tasolla kuin 1960-luvulla ja fosforikuormitus on 1950-luvun tasolla. 

Kuva 1. Keskimääräinen N- ja P-kuormitus (103 tonnia/v) Itämereen maalta ja ilmasta 1850-luvulta alkaen (Gustafsson ym. 2012) [*3] .

Sisäisellä kuormituksella eli meressä jo olevalla sisäisellä ravinnevarastolla on merkittävä vaikutus Itämeren rehevöitymiseen. Sisäisen kuormituksen määrästä on esitetty erilaisia arvioita. Esimerkiksi Itämeren pääaltaan sedimentissä 65 m syvyydessä on arvioitu olevan 55 000-156 000 tonnia (noin 10 - 25 % koko vesi-sedimenttisysteemin fosfaattimäärästä) fosforia, joka voisi vapautua veteen [*4]. Näin sisäinen kuormitus voi olla selvästi suurempaa kuin valuma-alueelta tuleva ulkoinen kuormitus

Kuormitusriski pienemmäksi

Viljelijät eivät odota toimettomina vesien tilan paranemista vaan tekevät tilannetta korjaavia toimenpiteitä. Valtaosa viljelijöistä on sitoutunut koko Suomen EU-ajan vapaaehtoisiin ympäristötuki/korvausohjelmiin, joiden yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut ja on maataloudesta aiheutuvan ravinnekuormituksen vähentäminen. Nykyisessä ympäristökorvausohjelmassa on mukana lähes yhdeksän viljelijää kymmenestä [*5].

Kasvien lannoitusmääriä on tarkennettu koko ajan. Tulokset näkyvät ravinnetaseissa (=pellolle tulevat ravinteet - sieltä lähtevät), jotka ovat olleet laskevia [*6]. Vuoden 2017 ja 2018 nousua selittävät märkyyden ja kuivuuden viitoittamat sääolosuhteet, joiden takia sato jäi monin paikoin alhaiseksi. Sää onkin merkittävä tekijä siihen, kuinka suurta ravinnekuormitus lopulta on.  

Ympäristötuki/korvausohjelmiin sisältyy myös monia muita vesistökuormitusriskiä vähentäviä toimenpiteitä. Näitä ovat mm. talviaikainen kasvipeitteisyys, kerääjäkasvit, lannan levitykseen liittyvät toimet, säätösalaojitus, suojakaistat ja -vyöhykkeet ja kosteikot. Monet toimenpiteistä ovat olleet niin kiinnostavia, että niihin sitoutumista on jouduttu rajaamaan rahojen loppuessa. Esimerkiksi kerääjäkasvien, jotka vähentävät eroosiota ja pidättävät ravinteita sadonkorjuun jälkeen, tavoiteala toteutui 1581 %:sti jo vuonna 2016 [*7].

Viljelijöiden kiinnostusta vesiensuojeluun osoittaa myös aktiivinen osallistuminen hankkeisiin, jotka liittyvät yleisesti maatalouden ympäristökysymyksiin, maan rakenteen parantamiseen ja tätä kautta vesistökuormitusriskiin tai suoraan kuormitusta vähentäviin toimenpiteisiin. Uudellamaalla Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on käynnissä mm. kipsin, kuitujen rakennekalkin vaikutuksia selvittäviä hankkeita (KIPSI-hanke, KUITU-hanke, Rakennekalkki-hanke). Muita hankkeita ovat mm. Varsinais-Suomessa toimiva maan kasvukuntoa ja vesitaloutta käsittelevä MAVEKA ja Uudellamaalla toimivat Valuta-hanke ja Raaseporijoki-hanke. Valumavesi-hanke on suuri, monella alueella toimiva hanke Ympäristöviisas viljelijä -hankkeessa kehitetään maatiloille ympäristöviisaita toimintatapoja Pohjois-Pohjanmaalla.

Ympäristöministeriön käynnistämässä vesiensuojelun tehostamisohjelmassa vaikutetaan vesien tilaan eri teemojen kautta. Rahoituksesta yli puolet on varattu maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseen uusia innovatiivisia menetelmiä (kipsi, rakennekalkki, kuidut) käyttäen. 

• Lue lisää: mtk.fi/itämeri
• Lue lisää: MTK Vesiohjelma

Airi Kulmala

asiantuntija, ympäristö

maa- ja metsätalouden vesiensuojelu, eläinsuojien ympäristöluvat ja ilmoitusmenettely, ravinteiden kierrätys, BFFE, yleiset maa- ja metsätalouden ympäristönsuojelukysymykset

+358 40 075 5454

aiheet: itämeri, metsätalous, vedet, maatalous, ravinteet, vesiensuojelu, itämeren ravinnekuormitus