Paahdetut kevätjuurekset
Artikkeli – Maatalous ja suomalainen ruoka
Paahdetut kevätjuurekset
23.03.2023
Kesää ja uutta satoa odotellessa on hyvä aika nauttia laadukkaista ja monipuolisista kotimaisista varastojuureksista, joita on saataville uuteen satoon saakka. Oikein varastoidut juurekset ovat napakoita, makeita ja rouskuvia läpi talven. Jätä juurekset kuorimatta ja pilko ne vaihteeksi uudella tavalla, rennon isoiksi paloiksi. Värikäs vadillinen ilahduttaa. Kepeät, paahdetut juurekset sopivat juhla-aterian lisäkkeeksi, ruokaisaan salaattiin sattumiksi tai vaikkapa sellaisenaan naposteltaviksi.

500 g porkkanoita
500 g palsternakkaa
500 g raitajuurta
3 rkl hunajaa
suolaa ja pippuria
½ dl öljyä
-
pese juurekset hyvin juuresharjalla, leikkaa päädyt pois, juureksia ei tarvitse kuoria
-
leikkaa porkkanat ja palsternakat pitkittäin neljään osaan, puolita raitajuuret vaakasuuntaisesti, oikein isot raitajuuret voit leikata kolmeen osaan
-
laita juurespalat muovipussiin, mittaa päälle hunaja, öljy, suola ja pippuri
-
kääntele ja pyörittele pussia niin, että maut leviävät tasaisesti juureksiin
-
siirrä juurekset leivinpaperoidulle pellille yhteen kerrokseen ja paahda uunissa 200 asteessa 25 minuuttia, juurekset saavat jäädä napakoiksi ja ruskistua hieman.

Heidi Siivonen
ruokamarkkina-asiantuntija, kuluttajatyö
+358 20 413 2925
+358 40 568 8802
aiheet: pääsiäinen, reseptit