Takaisin Lausunto MMM asetuksesta euroopanmajavakiintiöksi 2021-2022

Lausunto

Lausunto MMM asetuksesta euroopanmajavakiintiöksi 2021-2022

14.07.2021

Syksyllä 2020 tehdyn valtakunnallisen majavalaskennan mukaan euroopanmajavia on nyt arviolta  

3700−5000 yksilöä. Kolme vuotta sitten tehtyyn kanta-arvioon verrattuna kannan kasvu on 10 % 

Euroopanmajavat ovat levittäytyneet ja kanta kasvanut etenkin Etelä-Suomessa Satakuntaa lukuun ottamatta. Kanadanmajava kanta, 10 000–19 000 yksilöä, ei ole muuttunut, mutta alueellisia eroja on: paikoin Itä-Suomessa kanta on hieman pienentynyt ja vastaavasti kasvanut Keski- ja Pohjois-Suomessa. Suurin majavatiheys on eteläisen Suomen euroopanmajava-alueilla. 

Esityksen mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella sallittaisiin enintään 495 euroopanmajavan metsästys Satakunnan maakunnan alueelle, Pirkanmaan maakuntaan kuuluvien Parkanon, Ikaalisten, Sastamalan, Ylöjärven kaupunkien, Kihniön, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueelle, Pohjanmaan maakuntaan kuuluvan Kristiinankaupungin kaupungin sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvien Kauhajoen, Kurikan, Seinäjoen kaupunkien, Isojoen ja Karijoen kuntien alueelle, Varsinais-Suomen maakuntaan kuuluvan Loimaan kaupungin alueelle. 

Kiintiöesitys on 95 yksilöä suurempi kuin metsästysvuonna 2020–2021. Metsästysvuoden 2020–2021 saalis oli 336 yksilöä, mikä oli 5 % suurempi kuin edellisvuonna. 

MTK katsoo, että saaliskiintiön korotus 495 yksilöön on oikeansuuntainen muutos, mutta kiintiö jää edelleen liian pieneksi. Kanta-arvion mukaan euroopanmajavakanta Suomessa on edelleen merkittävässä kasvussa.  Kun lupien käyttöaste on noin 80 %, merkitsee asetusluonnoksen kiintiöesitys todellisena poistumana alle 10 prosentin tasoa. Tutkimusten mukaan kannan kasvu pysähtyy vasta 15 %:n verotuksella. 

MTK esittää, että saaliskiintiöksi asetetaan 600 yksilöä. Vaikka kiintiötä korotettaisiin esitettyä enemmän, se mahdollistaa ja tukee edelleen europanmajavan kannan kasvua ja levittäytymistä uusille alueille. Lisäksi on tärkeää, että kiintiö ei rajoita vahinkoperusteisten poikkeuslupien myöntömahdollisuutta koko euroopanmajavan esiintymisalueita koskien. 

Asetusluonnoksen perusteluista puuttuvat kokonaan tiedot majavien aiheuttamien vahinkojen määristä ja kehityssuunnista.  Vahinkotilanteella tulisi olla suora vaikutus kiintiömääriin. 

 


Jyrki Wallin

toiminnanjohtaja

+35820 413 2307

+35850 522 5207

Timo Leskinen

kenttäjohtaja

puukauppa, riistapolitiikka, maakuntaedunvalvonnan johtaminen

+358 40 075 4235

aiheet: lausunto