Metsätalouden vesistökuormitus on hajakuormitusta. Päästöt syntyvät pienistä lähteistä, joiden täsmällinen määrittäminen on vaikeaa. Myös luonnontilaisista metsistä valuu vesistöihin ravinteita, kiintoainetta ja humusta, lisäten kuormituksen yhteisvaikutusta. Kiintoaineksen valumalla on metsien vesistökuormituksesta suurin osuus. MetsäVesi-hankkeen (2020) tulosten perusteella metsätalouden osuus metsistä ja soilta tulevasta typen kokonaiskuormituksesta on 16 % ja fosforikuormituksesta 25 %. 

Metsätalouden suurimmat kuormitusvaikutukset liittyvät usein toimenpiteisiin, jotka voimistavat veden virtaamia tai paljastavat maanpinnan, jolloin riski maan pinnan eroosiolle kasvaa. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi kunnostusojitukset, ojitusmätästykset ja muut toimenpiteet joiden tarkoitus on johtaa vettä pois metsäalalta. Valumavesien mukana kulkeutuva kiintoaines kuljettaa usein mukanaan myös fosforia ja typpeä. Myös metsälannoitus, uudistushakkuut ja tienrakennus kuormittavat jonkin verran vesistöjä. Harvennushakkuut ja kevyemmät metsänhoitotyöt eivät aiheuta merkittävää ravinne- tai kiintoaineskuormitusriskiä. (Joensuu ym. 2012.)

Onnistuneita vesiensuojelutoimenpiteitä

Metsätalouteen liittyvään ravinnekuormitukseen on kiinnitetty viime vuosikymmenten aikana paljon huomiota ja kuormitusmääriin on pystytty vaikuttamaan toimenpiteiden suunnittelulla ja ajoituksella paljon.

Metsänhoidon toimenpiteiden valinta vesiensuojelun suhteen alkaa kartoituksella siitä, kuinka etäällä vesistöistä toimitaan, millainen metsä on kyseessä maaperän ja pinnanmuotojen suhteen ja kuinka vesi siellä kulkee. Myös pohjavesialueet vaikuttavat valittaviin muokkaustoimenpiteisiin. (Joensuu ym. 2012.)

Vesistöjen reunoille jätettävät suojakaistat, virtaamaa vähentävät ja ohjaavat kaivuutoimenpiteet sekä patorakennelmat voivat vähentää kiintoaines- ja ravinnehuuhtoumaa merkittävästi. Lisäksi toimenpiteiden ajankohdan valinnalla, lannoitemäärillä ja niiden levitystavalla voidaan vähentää kuormitusta. Herkillä ja arvokkailla metsäluontoalueilla jotkin toimenpiteet voidaan suositella jättää tekemättä kokonaan, jos niiden vaikutukset arvioidaan suuriksi. (Joensuu et al. 2012.)

Osana kansallista metsäohjelmaa luonnontilaisten ja metsätalouden käytössä olevien metsien vesistökuormitusta seurataan seurantaverkolla, joka tuottaa tietoa valuma-alueilta purkautuvan veden määrästä, laadusta ja ainekuormista. Tulokset raportoidaan vuosittain ja metsätalouden harjoittajat voivat hyödyntää niitä vesiensuojelun kehittämisessä. (Luke.fi.) Metsätalouden vesien suojelua ohjataan myös erilaisten lakien ja ohjeistusten avulla, kuten EU:n vesipuitedirektiivillä, vesilailla, Kemera-lailla, metsänhoitosuosituksilla ja kansallisella metsäohjelmalla.

Lähteet

Luke.fi. Metsätalouden vesistökuormituksen seurantaverkko. www.metla.fi/hanke/7467

Joensuus, S., Kauppila, M., Lindén, M. ja Tenhola, T. 2012. Hyvän metsänhoidon suositukset – Vesiensuojelu. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja.

Ollikainen, M. 2011. Metsät, vesi ja kestävä metsätalous. Metsätieteen aikakauskirja 4/2011. s.269-272.

Metsistä ja soilta tuleva vesistökuormitus 2020. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:6. Metsävesi-hankkeen loppuraportti.

Hannu Ripatti

kenttäpäällikkö, ympäristöasiantuntija

Etelä-Savo, kaavoitus, maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka, vesiensuojelu

+358 40 075 4253

aiheet: vesistöt, vedet, vesiensuojelu