Takaisin MTK koonnut jäsentensä ympäristötarinoita – hyvä työ jatkuu

Tiedote – Maaseudun edunvalvonta

MTK koonnut jäsentensä ympäristötarinoita – hyvä työ jatkuu

29.05.2019

MTK:n vuonna 2014 tekemä ”Yhdenvertaisen hyvinvoinnin puolesta” -sitoumus on saatu päätökseen. Sitoumukselle asetetut tavoitteet saavutettiin, osin jopa moninkertaisesti.

–  Viisi vuotta sitten sitouduimme edistämään ekosysteemipalveluita sekä toimimaan vastuullisesti suomalaisessa ruokaketjussa edistämällä ruuantuottajien työhyvinvointia ja nuorten intoa. Yhtenä FFD:n (Finnish Agri-agency for Food and Forest Development ry) perustajajäsenistä sitouduimme puuttumaan eriarvoisuuteen myös kehittyvissä maissa, kuvailee MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola kestävän kehityksen juhlapäivänä Helsingin Musiikkitalolla.
 
Sitoumuksen toimenpiteet jatkuvat, vaikka sitoumuskausi päättyy.
 
–  Hyvä työ kestävän kehityksen parissa ei lopu tähän. Viestimme jatkossakin maaseutuelinkeinoista osana ekosysteemipalveluita, panostamme nuoriin tuottajiin ylisukupolvisen hyvinvoinnin turvaamiseksi sekä edistämme yhdenvertaisuutta kehittyvissä maissa, Pietola vakuuttaa.
 
Viime vuonna MTK sitoutui myös toimeenpanemaan laatimiaan ympäristölupauksia käytäntöön. Sitoumuksen siivittämänä toteutettiin mm. Ympäristöluotain-kyselyn, jolla tutkittiin MTK:n jäsenien suhtautumista maa- ja metsätalouden ympäristövaikutuksiin. Jäsenten ympäristötarinoita julkaistiin sosiaalisessa mediassa ja MTK:n verkkosivuilla miltei sata. Tarinoita on koottu verkkosivuillemme: mtk.fi/ymparistotarinat.
 
– Tämän lisäksi teimme keväällä sitoumuksen, jolla haastamme itsemme toimenpiteisiin yhteisen ilmastomme puolesta MTK:n ilmasto-ohjelman linjausten mukaisesti. Sitoumuksella tuemme myös kehittyvien maiden pientuottajiin suunnattua ilmastotyötä FFD:n kautta, Pietola kertoo.
 
– Hienoa, kun myös nuoret ovat lähteneet mukaan sitoumusten tekemiseen. MTK-Keski-Suomen maaseutunuorten valiokunta sitoutui järjestämään entistä aktiivisemmin kimppakyytejä tavoitteenaan, että yhteiskyydityksiä alettaisiin käyttämään myös muissa maaseutunuorten tapahtumissa ja yksityiselämässä, Pietola lisää.
 
 
Lisätietoja:
Liisa Pietola, ympäristöjohtaja, MTK, puh. 050 438 4014