Takaisin Tervetuloa uudelle mtk.fi-sivustolle – myös jäsenkirjautuminen uudistunut

Ajankohtaista

Tervetuloa uudelle mtk.fi-sivustolle – myös jäsenkirjautuminen uudistunut

11.04.2019

MTK julkaisi uudet kotisivunsa 11.4.2019.

Sivusto on rakennettu kasvavaa mobiilikäyttöä silmällä pitäen. Samalla rakenne on uudistunut ja selkeytynyt. Tavoitteena on, että jäsenistöllemme tärkeä tieto järjestön toiminnasta ja palveluista tuodaan aiempaa paremmin esille. Sisällöissä kiinnitetään entistä enemmän huomiota visuaalisen ulkoasuun sekä hakukoneoptimointiin keskeisten sisältöjen osalta. Uusi sivusto mahdollistaa myös video- ja sosiaalisen median sisältöjen helpomman hyödyntämisen osana ajankohtaista uutisointia.

Uudella sivustolla aiheteemat on jaettu neljään osaan:

Eri teemojen yhteyteen kootaan niihin liittyvää ajankohtaissisältöä ja palveluita. Etusivun uutisoinnin lisäksi kannattaakin seurata myös itseä kiinnostavia teemoja.

Jäsenedut ja -palvelut

Löydät jäsenedut tuttuun tapaan kootusti Jäsenyys-osiosta. Jatkossa kuitenkin jäsenedut ja muu jäsenille suunnattu sisältö löytyy tämän lisäksi myös asiayhteydessä. Esimerkiksi jos sivulla kerrotaan verotuksesta, kerromme samalla sivulla siihen liittyvistä jäsenille suunnatuista palveluista. Jäsenverkko Reppua ei uudella sivustolla enää sellaisenaan ole, vaikka samoja sisältöjä uudellakin sivustolla on. Luottamushenkilöille-osioon on koottu materiaaleja ja ohjeita pääosin yhdistystoiminnan tueksi.

Rekisteröityminen ja sisäänkirjautuminen

Jäsenkirjautuminen on samalla uudistunut. Jotta pääset käsiksi jäsenille suunnattuun sisältöön, sivustolle on rekisteröidyttävä. Tunnuksena toimii sähköpostiosoitteesi, kunhan se on tiedossa jäsenrekisterissämme. Salasanasi saat valita rekisteröitymisen yhteydessä.

MTK-liitoilla on jatkossakin omat sivustonsa, mutta nekin ovat uudistuneet tässä yhteydessä. MTK-yhdistysten sivut löytyvät liittojen sivustojen yhteydestä.

Toivottavasti viihdyt uudella sivustollamme. Kannattaa myös jatkossa seurata sivujamme, sillä meillä on nyt jo työn alla muutamia mielenkiintoisia lisäominaisuuksia, jotka julkaistaan lähiaikoina.