null Tiina tulee tukemaan Oivan käyttöä

Blogi – Jäsenyys

Tiina tulee tukemaan Oivan käyttöä

5.8.2020

Tiina Sidensnöre aloitti elokuun alussa Oivan pääkäyttäjänä.

Tiina Sidensnöre
Tiina Sidensnöre

Oiva-projekti jatkuu, mutta pysyvän tukiorganisaation rakentaminen on jo alkanut. Keskusliiton järjestöryhmän ja MHYP:n jäsenvastaavien lisäksi jäsenrekisteripalveluiden tueksi on nimitetty pääkäyttäjä. Hän tukee palveluiden käyttöä ja kehitystä varsinaisen toiminnan ja teknisten ratkaisujen rajapinnassa.

Tiina Sidensnöre aloitti työt Oiva-pääkäyttäjänä Simonkadulla maanantaina 3.8.2020. Hän on nelikymppinen Helsingissä syntynyt espoolainen.

"Työpaikkailmoitus kolahti heti, siinähän kuvattiin juuri minut!" Tiina sanoo.

"Luonnossa liikkuminen, erityisesti suunnistus, metsä, marjat ja sienet ovat iso osa vapaa-aikaani. Kun kerroin suunnitelmistani kavereilleni, he ihmettelivät alkuun mutta sanoivat pian samaa - tämähän on juuri sinulle."

Tiina on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi ja tuotantotalouden insinööri. Hän on työskennellyt pitkään (19 vuotta) Nordeassa. Aluksi hän toimi siellä kuusi vuotta asiakaspalvelussa ja 13 viimeistä vuotta asiakashallinnan ja sijoitusneuvonnan järjestelmäkehityshommissa erilaisissa rooleissa - kehitystä, käyttöönottoja, testausta ja tukea.

"Päätös oli tietenkin näin pitkän uran jälkeen iso, mutta lopulta helppo. Pääsin nyt työskentelemään suomalaisessa organisaatiossa, kun viimeisen vuoden aikana työtoverini olivat Puolassa ja Tanskassa. Enhän heitä kaikkia edes ehtinyt koskaan tavata!"

Tiinan pääasiallinen työpiste sijaitsee Simonkadun 2. kerroksessa. Hän pyöräilee ja junailee töihin Espoosta, mutta etätyö on tuttua.

"Nordea on täysin kansainvälinen yritys, ja esimerkiksi suuri osa IT-asioista hoidetaan Puolassa. Jo ensimmäisen parin päivän aikana Simonkadun toimistolla tapasin useita uusia työkavereitani ja pääsin juttelemaan heidän kanssaan kasvokkain. Uusia kasvoja tuli tosiaan paljon, ja syksyllä varmaan opin jo nimiäkin. Olen ihan onnessani ja innoissani kun pääsin tänne töihin."

Oiva-jäsenrekisteripalvelut rakentuvat loppusyksyn aikana ja samalla rakennetaan pysyvät tukiprosessit. Perehtymisen, koulutuksen ja ohjeistuksen myötä käynnistetään pääkäyttäjätuki niin, että järjestöryhmä, jäsensihteerit ja Mhy-toimihenkilöt saavat tarvittavan tuen ja palvelukehitys on jatkuvaa. 

Esikatsele
1 jostakin 61